Sijainti: Pääsivu / Tietoa yhdistyksestä / Toimintakertomukset / Toimintakertomus 1996

Toimintakertomus 1996

 Vuosi oli yhdistyksen neljäs toimintavuosi

- sääntöjen mukaiset kevät- ja syyskokoukset pidettiin.

- johtokunta kokoontui vuoden aikana 4 kertaa. Lisäksi eri pienryhmien
  kokoontumisia.

- valokuvauskilpailu päättyi maaliskuun lopussa

- hankihiihto Kauhanevalle 14.4. loistavan sään ja olosuhteiden vallitessa.
  Hiihtoon osallistui 18 henkilöä.

- osallistuttiin Maaseutu eläväksi -projektin lähikauppakyselyyn

- keväällä vietiin linnunpönttöjä Hirvijärven rannalle

- lintukurssi 3 - 6 -luokkalaisille kolmena lauantaina alkaen 20.4. Hirvijärven
  maastossa. Vetäjinä toimivat Jussi Paulasaari, Vera Hakala ja Harri Hemminki.

- jo perinteiseksi tullut bongauskilpailu pidettiin Hirvijärven maastossa
  toukokuun lopussa

- kesän aikana keskiviikkoisin käytiin tutustumassa Jalasjärven luontokohteisiin
  ja valokuvaamassa niitä

- Mukula-tapahtumaan osallistuttiin valokuvauskilpailuun perustuvalla
  valokuvausnäyttelyllä. Näyttelyn järjestämistä varten saatiin vapaa-ajan
  lautakunnalta avustusta 500 markkaa.

- Luhurikan syysretki järjestettiin kävelyretkenä Hakalankoskelta Jukakankaalle
  ja edelleen luontopolun kierto. Matkalla tarkkailtiin erityisesti sieniä, joita
  kuivasta loppukesästä huolimatta havainnoitiinkin noin 20 eri lajia.

- lokakuussa käytiin Heikki Willamon ja Benjam Pöntisen luontokuvien
  näytöstilaisuudessa Seinäjoen ammattikoululla

- marraskuun lopulla osallistuttiin myyjäisiin seurakuntatalolla myymällä mm.
  Juhani Ahon laatimia luontovisailu-tietokonelevykkeitä

YHDISTYKSEN HALLITUS 1996

Lauri Korpi                puh.joht     Kirkkotie 9 C13      61600 Jalasjärvi  06-4560405
Paula Vilponen             varapj.      Kyllikinkuja 6       61600 Jalasjärvi  06-4561230
R-L Suojala-Hakala         tal.hoit.    Asulantie 5          61600 Jalasjärvi  06-4560802
Juhani Aho                 jäsen        Hirvijärventie 290   61600 Jalasjärvi  06-4560176
Pirkko Hakala              jäsen        Alavallintie 920     61630 Hirvijärvi  06-4570011
Jukka Mäki-Ventelä         jäsen        Löyhingintie 297     61600 Jalasjärvi  06-4573206
Sanelma Ala-Hautala        varaj.       Opintie 5            61600 Jalasjärvi  06-4560489
Harri Maunumaa             varaj.       Puskantie 38         61600 Jalasjärvi  06-4561476
Timo Virtanen              varaj.       Tokerotie 1144       61290 Taivalmaa   06-4573656

Hallitukseen kuulumattomat toimihenkilöt:

Anne Latva-Mantila    siht.           Mantilanmäentie 62 61680 Mantila   06-4560087

- piirihallituksen varajäsenenä on ollut Pirkko Hakala