Sijainti: Pääsivu / Menneitä / Kesäretki 2012

Kesäretki 2012

Heinäkuun 7. päivän aamuna autot startattiin varhain ja lähdettiin ajamaan kohti Perhoa Salamajärven kansallispuistoon. Eipä ole hetkeen kansallispuistoissa retkeiltykään; enemmän urbaanissa luonnossa. Aivan mielettömästi pölyävän lopputaipaleen jälkeen, jolloin edellä menijää ei voinut nähdä lainkaan, saavuimme Koirasalmen luontotuvalle. Reput nakattiin selkään saman tien ja lähdettiin kiertämään Koirajärven ympäri kulkevaa polkua.

koirajarviAskel nousi kepeästi eikä ehditty vielä pitkällekään kun kohtasimme yllätyksen: kaksi metsäpeuraa rymisteli puiden lomitse aivan läheltä! Metsäpeura on kansallispuiston tunnuseläin. Vuonna 1979 Kuhmosta siirretyistä yksilöistä on kasvanut yli 1000 peuran kanta Suomenselälle. Hienoa päästä näkemään moinen otus ja todeta sen elinvoimaisuus näissä erämaisissa maisemissa.

Polku on erittäin kivinen ja hyvät kengät ovat tarpeen. Yhdeksänhenkinen seurueemme jotosti hiljalleen ja välillä pysähdyttiin kasveja tutkimaan tai metsän hiljaisuutta kuuntelemaan. Tämä on todellista erämaata! Eipä kuulu liikenteen pauhua taustalta kuten yleensä. Sääkin oli mainio; aurinko pälyili puiden lomitse ja välillä pilvet purjehtivat sitä peittämään. Ääninä oli vain lintujen sirkutusta ja tuulen supinaa puustossa. Matkamme jatkui kuivan kankaan jälkeen pitkostetulle suon ylitykselle ja jälleen korkeampaan maastoon, Korpinraakkumakankaalle. Kiva nimi.

Koirajärvi on parin kilometrin mittainen ja siellä on hauskoja pikku saaria kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Polku kiemurtelee rannan tuntumassa. Siinä kävellessä reppu alkoi lopulta kummasti painaa. Syy siihen oli selvä: tiesimme taukopaikan lähestyvän. Pahkahonganlahden kodalle saapuessamme siellä olikin pari auringon polttamaa miekkosta lavereilla pötköllään. Jutusteltiin; olivat kalastamassa ja lähtivätkin vikkelästi apajilleen kun seurueemme alkoi availla reppujaan. Kyllä sinne olisivat kaikki mahtuneet, mutta mikäpä karskeja uroita pidättelemään. Sitten vain voileipiä availemaan ja kahvia liruttelemaan. Voi kuinka hyvältä eväät saattavatkin maistua!

 matkalaisiaTuuli puhalsi järveltä viileästi ja levon jälkeen oli jo mukava jatkaakin matkaa. Lyhyehkön paarustamisen jälkeen tulimme vanhalle tervahaudalle ja sen kohdalla oli myös Hiiliniemen nuotiopaikka. Tietysti sielläkin piti hetki istuskella ja pohtia syvällisiä asioita. Seuraavaksi mentiinkin jo määränpäätä kohti. Polku oli edelleen hyvin kivinen ja rannalla oli nähtävissä muinaisrantoja kivikoineen. Koko matkan ihmeteltiin metsänpohjan kielojen määrää. Näin karussa ympäristössä sitä ei olisi odottanut kohtaavansa, mutta siellä niitä vain kasvoi. Löydettiinpä valkolehdokkikin.

                                                                                                       louhikkoaPian saavuttiin Koirasalmelle. Kun vauhdissa oltiin, päätettiin kiertää vielä Pieni Koirajärvi joka on salmen kautta yhteydessä isompaan kaimaansa. Kierros olikin erilainen sillä tämä järvi on pääosin suon ympäröimä. Niinpä köpöttelimme pitkospuita pitkin kuin rautatiellä ikään. Joitakin erikoisia kasveja löytyi sieltäkin. Kaikesta huolimatta oli mukavaa, että luontotupa alkoi pilkistää esiin, sillä päivä oli jo pitkällä ja liikuntaa saatu sopivasti. Kun luontotuvan näyttelyt oli koettu ja puuceen toimivuus todettu, olimme valmiit kotimatkalle.

Reissu meni hyvin. Haavereita ja kommelluksia ei sattunut, paikka oli näkemisen arvoinen ja saadut kokemukset mukavia. Juuri sellaisia luontoretkien pitääkin olla. Salamajärven kansallispuisto edustaa eteläisen Suomen erämaaluontoa loistavalla tavalla.

Kuvat ja teksti: Harri Maunumaa

 

Kyllä jokahinen niin osaa auseerata jotta köyhänä pysyy.