Raippaluodon Svedjehamnissa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun kaarsimme kalasatamaan päin lauantaiaamuna 8.7. Paikka oli unelias, mutta lokit sentään kirkuivat ja kahvilassa tehtiin jo aamuaskareita. Pian retkeilevät turistit meidän ohellamme täyttäisivät tienoon. Olimme tulleet retkemme lähtöpisteeseen. Kalasatamasta lähtee luontopolku jota 11-henkinen ryhmämme pienien alkusähläysten jälkeen lähti kiertämään. Maisema oli sanomattoman kaunis; tyyneen veteen kuvastuvat ranta-aitat, sininen taivas, rauhallinen idylli. Maisemaa ihastellen saavuimme pian näkötornille josta avautuivat upeat maisemat. Seutu kuuluu maailmanperintöalueeseen ainutlaaatuisen maankohoamisrannikkonsa ansiosta. Maannousu on täällä nopeaa, lähes 10 mm vuodessa. Se näkyy muuttuvana rantaviivana ja lisääntyvinä kareina. Täällä saa veneilijä olla tarkkana! Ihmisiän aikana rantaviiva voi jo vetäytyä huomattavasti. Seudulta löytyy laitureita ja vajoja jotka ovat kymmenien metrien päässä vesirajasta. Rannikko on rikkonainen ja karikkoinen. Näkötornilta nähtiin ns. pyykkilautamoreenia, jäätikön sulamisvaiheessa syntyneitä samansuuntaisia harjanteita. On tämä erikoista seutua.

 Maisemien ihailun jälkeen jatkoimme paarustamista polkua pitkin. Se oli kapea ja erittäin kivinen. Tänne ei huonojalkaisella ole asiaa. Reheväkasvuinen ja tiheä lehtimetsä muodosti varjoisan siimeksen. Mustikanvarvut olivat suuria ja vihreitä, mutta marjoja ei näyttänyt oikein tulevan. Vasemmalle puolelle jäi kluuvijärvi, jotka ovat täällä tyypillisiä, ja oikealla puolella oli meri. Polku kiersi järven ympäri, mutta metsän tiheyden ja rantakaislikon vuoksi sitä oli vaikea hahmottaa. Muitakin retkeilijöitä tuli vastaan polulla ja tietysti moikattiin. Polku päättyi lähtöpisteeseen ja kaikkien mielestä reitti kannatti kokea. Siinä vaiheessa maistuikin jo ruoka.

Kun ruokailun jälkeen saatiin taas porukka kasaan, lähdimme seuraavaan kohteeseen, villieläinhoitolaan. Paikka on yksityisomistuksessa ja siellä hoidetaan loukkaantuneita eläimiä. Päämääränä on vapauttaa toipuneet eläimet luontoon. Näimme paljon kuuluisuutta keränneen Mervi-hirven. Se on ihmiseen täysin leimautunut ja viettänee elämänsä tarhassa. Ei tarvinnut kauan odottaa kun se tepasteli metsästä aidan viereen ihmisiä katsomaan. Se on hyvin kiintynyt hoitajaansa, mutta poseeraa mielellään muillekin ihmisille. Olimme tietenkin innoissamme ja kamerat lauloivat. Hoitolassa oli muitakin eläimiä, mm. pari merikotkaa toipumassa, mutta niitä ei saanut lähestyä etteivät totu ihmisiin. Työtä tehdään vapaaehtoispohjalla ja lahjoitusten varassa. Ruoka, kuljetukset ja suojien rakentaminen maksavat. Tätä arvokasta työtä olisi hyvä tukea. Nettisivuilta löytyy tietoa. Mikään turistikohde tämä ei ole ja niinpä kiitimmekin omistajaa sydämellisesti,että saimme tutustua hänen tärkeään työhönsä.

Vielä oli päivää jäljellä ja niinpä ajettiin Klobbskatiin ja "kiipesimme" Kikanbergetille, joka 15 metrillään lienee Raippaluodon korkeimpia kohtia. Se oli sileä kallionlaki ja näkymät merelle olivat hyvät. Vielä paremmat ne ovat olleet ennenkuin puut ovat kasvaneet nykyiseen pituuteen. Muinoin tällä mäellä on pidetty merkkitulia lähestyville laivoille. Siihen paikka on ollutkin mainio. Istuimme hetken kalliolla; aurinko paistoi lämpimästi, kesäinen tuuli hiveli ihoa ja ajatus vaelsi menneisiin aikoihin. Tämä nyppylä lienee ollut ensimmäisiä saaria meressä. Myöhemmin ihminen on asuttanut paljastunutta maata havaittuaan kalaisat vedet. Yhä edelleen maata paljastuu ja maisema muokkautuu luoden monimuotoisen ympäristön. Elämä on dynaamista. Näissä mietteissä on hyvä palata kotiin.

Kuvat ja teksti: Harri Maunumaa

Knakuttaako sua kun et pääsny friioohin?