Sijainti: Pääsivu / Menneitä / Kesäretki 2019

Kesäretki 2019

Tämän kesän retkisuunnitelmat menivät uusiksi viime hetkellä, mutta lopulta päivästä tuli hyvinkin onnistunut. Aikomus oli mennä veneretkelle Raippaluodon Svedjehamnista, mutta tuuli nousi nopeasti ja erinäisten vaiheiden jälkeen retkestä luovuttiin. Mieli moisesta tietysti synkistyi, mutta päätimme kiertää läheisen kalasataman vierestä lähtevän Vikarskatin luontopolun. Se on Björköbyn kyläläisten ylläpitämä polku ja osoittautui hyvinkin monimuotoiseksi luonnoltaan.

Lähdimme tunkeutumaan satumetsän uumeniin. Metsässä kasvoi valtavia havupuita, koivuja ja tervaleppää. Ankarassa rannikkoilmastossa koivut olivat käppyräisiä ja muhkuraisia. Alue oli oikeaa aarnimetsää. Pian saimme huomata, että hurja myrsky oli kaatanut hiljattain runsaasti puita. Valtavat, varmaan satavuotiaat kuuset olivat joutuneet antamaan periksi tuulen voimalle ja rysähdelleet maahan jotta miehenkorkuiset juurakot vain olivat rujosti pystyssä. Polku oli pitänyt raivata auki useassa kohdin ja suuret rungot makasivat sikin sokin. Jos ne aiotaan jättää sijoilleen, lahopuuta on tulevina vuosina runsaasti sitä kaipaavalle eliöstölle. Lahopuuta oli muutenkin ja näytti siltä, että saha ei ollut näissä metsissä juurikaan vieraillut ennen raivaustöitä.

Polku mutkitteli ja matka jatkui verkalleen. Naavaa roikkui oksat valtoimenaan ja paikoin oli lehtomaista kasvillisuuttakin: kieloa ja sudenmarjaakin näkyi. Liekö maaperä kalkkipitoista? Polku kulki välillä melko lähellä rantaa ja meri jylisi, mutta puiden siimeksessä tuulesta ei tiennyt mitään.

 

Tulimme rantaan josta piti taulun mukaan olla näkymä Ritgrundin majakalle. Tähystimme kaikin apuvälinein silmät kipeiksi keskittyen, mutta mitään piikkiä ei näkynyt. Ilmeisesti sää horisontissa oli  sen verran utuinen, että se kätki kaiken verhoonsa. Vaikuttavaa on seurata meren pauhua pienine vaahtopäineen turvallisesti rannalta. Kyllä nyt venettä keikuttaisi!

Sitten polku muuttui kivisemmäksi ja vieressä nousi kivinen mäki, muinainen ranta. Siellä oli joku muinaismuisto, kivistä ladottu kiuas, mikä lie. Toisaalla oli kasattu jyhkeä kivimonumentti jossa oli myös muistolaatta merellä kuolleiden kyläläisten muistolle. Nimiä oli 1800-luvulta näihin päiviin. Paikka oli vaikuttava kun vaipui ajattelemaan näiden ihmisten hätää ja taustalla oli meren loppumaton pauhu.

Lopulta, sakean järviruokokasvuston läpi, saavuttiin päätepisteeseen vanhalle ja kunnostetulle mökille. Sinne polku päättyy, lähelle niemennokkaa. Se sijaitsi mäen päällä ja maisema suojaiselle merenlahdelle oli upea. Oli hienoa syödä eväitä mökin portailla, sillä aurinko alkoi vihdoin pilkahdella kolean päivän jälkeen. Paikka oli oikea rauhan tyyssija, kaukana kaikesta. Toki muitakin retkeläisiä polulla liikkui. Paikka tuntuu olevan suosiossa eikä ihme. Olimme tyytyväisiä päivän antiin, tämä paikka piti nähdä. Polku ja sen nähtävyydet oli erittäin hyvin merkitty. Kyllä kyläläiset ansaitsevat nyt suuret kiitokset vaivannäöstään. Matkaa kertyi edestakaisin noin viisi kilometriä. Metsässä mentiin, mutta villi meri oli koko ajan läsnä. Metsäkin vaikutti luonnontilaiselta. Villi oli ajatus myös siitä, millaista olisi tulla tänne sadan vuoden kuluttua; täällähän maa koko ajan nousee, nousee...

Kuvat ja teksti: Harri Maunumaa

 

On ku puusta puronnu ja vähä kössähtäny.