Sijainti: Pääsivu / Menneitä / Geologian päivä 25.9.2010

Geologian päivä 25.9.2010

Luonnonsuojeluliiton masinoimaa geodiversiteettipäivää vietettiin syksyisenä lauantaina ympäri Suomen monissa hienoissa kohteissa. Tietenkin Luhurikkakin lähti siihen mukaan erikoisella Pirunpesällä. Kovin lupaavasti päivä ei kuitenkaan alkanut sillä h-hetken lähestyessä lähestyi myös saderintama ja niin alkoi pudota vettä vallan reippaasti. Onneksi pesällä on kookas kota ja kun makkarat siellä jo tirisivät ja sopu antoi sijaa 15 osallistujalle, tunnelma oli heti lämmin ja tutustuttiin toisiimme. Evästä siinä aikamme nauskuteltuamme siirryimme asiaan: asiantuntijaksi olimme saaneet geologi Pekka Huhdan GTK:sta joka kertoili alueen kaukaisesta historiasta. Pirunpesä on Suomen suurin rapautumaonkalo, halkaisijaltaan 13 metriä ja syvyydeltään 23 metriä. Pekka kertoi, että pystysuuntainen rapautuminen on saattanut alkaa jo 700 miljoonaa vuotta sitten kun Suomi on vaellellut vielä päiväntasaajan seuduilla. Huh, todella kaukaisia asioita. Pyöreä onkalosta on tullut siksi, että rapautuminen on alkanut kahden ruhjeen leikkauskohdasta. Tuloksena on ollut tasarakeinen, parin sentin kokoinen, vahvasti ruosteinen kivimassa. Aihe kirvoitti joukossamme paljon mielenkiintoista keskustelua.

kodassa

Ulkona sade vain jatkui, mutta pitäähän aiheeseen päästä tutustumaan käytännössäkin. Onneksi kaikilla oli sadevarusteita. Paikalla ensi kertaa olevia kuopan valtavuus mykisti. Rohkeimmat laskeutuivat alas, mutta valitettavasti sade aiheutti portaisiin liukkauden, jonka vuoksi oli oltava hyvin varovainen. Eipä siinä säässä tehnyt mieli mennä alas. Vielä vähemmän innosti näkötorniin kiipeäminen, mutta joku uskalikko sielläkin kävi itsensä kastelemassa. Harmillista, että olosuhteet olivat niin kurjat, mutta innostavia keskusteluja käytiin sadevarjojen allakin ja vieraamme olivat näkemästään haltioissaan. Kannatti tulla!

sateessa

Toisena kohteena meillä oli muutaman kilometrin päässä sijaitseva Navettavuori. Sateen edelleen ropistessa ajoimme sinne ja kävelimme loppumatkan polkua kastunein kengin. Navettavuori on tasainen kallionlaki jossa on valtavia kulmikkaita kivenjärkäleitä. Nimensä se lienee saanut siitä kun kyläläiset ovat sinne paenneet isonvihan aikana karjoineen. Pekka selvitti, että järkäleet ovat lähistöltä peräisin. Kovana aineena graniitti lohkeaa suorana seinämänä. Arvoituksellinen Navettavuori on aina toiminut kyläläisten kokoontumispaikkana ja siellä on pidetty niin juhannusjuhlia kuin tanssejakin. Paikalla on erämainen tunnelma. Kivipaasien katveessa voi aistia luonnon jylhyyden. Mutta hups, äkkiä kuuluu junan kolistelu aivan vierestä! Sielläpä kulkeekin Helsinki - Seinäjoki-rata.

Iltapäivä oli jo pitkällä ja kiintoisa reissu koettuna kun laskeuduimme vuorelta. On kiehtovaa ajatella kuinka suunnattomien ajanjaksojen kuluessa geologiset ilmiöt ovat syntyneet. Levoton maankuori on aikojen saatossa rauhoittunut. Vai onko? Geologisen ajan puitteissa maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia sattuu katkeamattomasti ja maa muokkaantuu kaiken aikaa. Jälleen voidaan todeta, kuinka pieni ihminen onkaan!

kivi

 Kuvat ja teksti: Harri Maunumaa

 

Kun justihin sahaa ja justihin piirtää niin se sopii justihin.