Tämän vuoden kukkaretki suunnattiin Hirvijärven Viinamäellä olevalle pienehkölle kallioniitylle. Ajatuksena oli löytää etenkin kuivan niityn kasveja. Sadealue oli tulossa etelästä ja se saattoi karsia osallistujia. 13 urheaa retkeläistä kuitenkin oli lähtemässä matkaan. Perille päästyämme totesimme, että ensin pitää murtautua melkoisen nokkospöheikön läpi. Ei paikka mitään kuivaa niittyä ollutkaan, ei edes avokallion ympäristössä, vaan hyvinkin rehevää aluetta. Ei se mitään, kasveja tutkimaan! Melko tavanomaista lajistoa löydettiin. Ahomansikkaa oli kallion ympärillä hyvin runsaasti kukkien kauniisti ja kauempana metsäkurjenpolvi ojenteli punertavia kukkiaan. Vadelma valtasi aluetta. Mustikkaakin oli pehmeänä mattona ja kukkia täynnään! Totesimme kuitenkin, että viileästä alkukesästä johtuen monet kasvit olivat myöhässä ja kukinnan puuttuessa jokunen laji jäi tunnistamatta.

  Paikalla lienee sijainnut talo rehevästä maastosta päätellen. Siitä kieli myös kookkaat vaahterat ja pihlajat. Retkeläiset tutkivat kasveja innokkaasti, kirjoja selattiin, lajeja määritettiin ja joskus varmaan erehdyttiinkin. Särmäkuisma oli monelle outo ja monta muutakin kummastusta ilmeni. Ukonputken ja karhunputken eroa verrattiin. Joku odotti näkevänsä myrkkykeisoakin, mutta niin märkää ympäristöä ei sentään ollut. Juttu luisti reippaasti ja joku tiesi paikallisesta historiasta. Sää enteili koko ajan sadetta, oli tuulista ja koleaa. Ja kun alue oli saatu kierrettyä, alkoikin sataa. Eipä haitannut enää. Löysimme 61 lajia. Paljon jäi määrittämättäkin, varsinkin heinät olivat vielä alkutekijöissään. Vain nurmipuntarpää pölläytteli jo pölyjään. Tyytyväisinä lähdettiin kotia päin.

Teksti ja kuva: Harri Maunumaa

Kyllä se Tuomas on niin falski mies jotta siihen ei tohori luottaa yhtään.