Sijainti: Pääsivu / Tietoa yhdistyksestä / Toimintakertomukset / Toimintakertomus 1994

Toimintakertomus 1994

 Vuosi oli yhdistyksen toinen toimintavuosi

- sääntöjen mukaiset kevät- ja syyskokoukset pidettiin.

- johtokunta kokoontui ahkerasti, kokonaista 6 kertaa, sekä bongaustyöryhmä
  useampia kertoja

- Käskyvuorella hiihdettiin hankihiihtoa lauantaina 19.3. kaikkiaan 11 henkilön
  voimin

- kevätmuuton aikaan 24.4. - 1.5. seurattiin lintuja Hirvijärven maastossa
  viikon verran oikein kilpaillen siitä, mikä joukkue havaitsee eniten lajeja.
  Tällä kertaa mukana oli vain oman pitäjän joukkueita. Myös säännöt olivat
  uudet siten, että havaintoja tehtiin pääasiassa vesilinnuista ja kahlaajista.
  Voittajat palkittiin Antero Mäkelän SLL:lta piirin tarpeisiin saamilla
  liito-oravan pöntöillä kansalaisopiston tiloissa järjestetyssä juhlahetkessä.
  Voittajajoukkue havaitsi kilpailuviikon aikana 41 lajia + 19 varpuslajia,
  muut hieman vähemmän. Mainittakoon, että Komsin koululaiset olivat mukana
  kilvassa omana joukkueenaan.  Paikallisissa lehdissä kerrottiin
  kilpailutulokset.

- Kuplahallilla järjestetyssä vapputapahtumassa Luhurikka oli myymässä
  linnunpönttöjä, kaskinauriin siemeniä ja erilaisia liiton tuotteita.
  Ennen kaikkea haluttiin näkyä ja keskustella luontoasioista jalasjärveläisten
  kanssa.