Sijainti: Pääsivu / Havaintoja luonnossa / Hauskoja sattumuksia / Hirvijärven lintuja

Hirvijärven lintuja

 

 

Harmaahaikara

haikara

 

Kesällä 1999 harmaahaikaroita asusteli jo 3 kappaletta Hirvijärven itäpään kaislikoissa.

Kuvassa harmaahaikara saa kyytiä lokilta, jonka reviirille se oli erehtynyt.
Kuva: Juhani Aho



Kalatiira

kalatiira

 

Kalatiirat viihtyivät hyvin laituriroskalla. Ilmeisesti siinä oli hyvä kyttäillä pikkukaloja, joita lähistöllä uiskentelikin runsaasti.  Kuva: Juhani Aho



Laulujoutsen

laulujoutsenet

 

Siinä he ovat! 3 komeaa laulujoutsenenpoikasta soutelee vanhempiensa välissä Hirvijärvellä. Tulevaisuudessa voidaan todeta, että Hirvijärven ensimmäinen laulujoutsenen pesintä onnistui jo toisella vuosituhannella - mutta läheltä piti, ettei mennyt seuraavan millenniumin puolelle ;-)  Kuva:Juhani Aho



Pikkulokki

pikkulokki

 

Pikkulokkeja on Hirvijärven alueella asustellut jo vuosia. Ne liihottelevat joskus hyvinkin korkealla ja ainoastaan niiden kirkassointinen ääni saa katseet kääntymään ja etsimään niitä taivaalta.  Kuva:Juhani Aho



Metsähanhi

metsähanhi

 

Keväisin Hirvijärven rantapelloilla ruokailee satoja hanhia. Tapio Sadeharjun "kyttäyskeikka" onnistui ja tuloksena mm tämä komea profiilikuva valppaasta metsähanhesta.


Jalohaikara

jalohaikara

 

Jalohaikara laskeutui Suomenselälle 2003 vasta toisen kerran kautta aikojen. Kinnulassa se on nähtiin 1990 ja nyt siis Jalasjärven Hirvijärvellä. Digiscopekuvan otti Heikki Saikkonen.



Albiinohanhi

albiinohanhi

 

Kevään 2004 yksi erikoisuuksista oli "blondi" hanhi. Kuva Mauri Karonen.



Punajalkahaukka

punajalkahaukka

 

Syksyllä 2007 huilasi punajalkahaukka Rapalahdessa sähkölangoilla. Kuva Jurgen Lehmann.



Nuota kärmehiä ny sitte lontii tänä kesänä joka paikas.