Sijainti: Pääsivu / Menneitä tapahtumia / Linturetkellä Seittelissä 16.4.2016

Linturetkellä Seittelissä 16.4.2016

Järvenpään ympäristöyhdistyksen kevätretki suuntautui 16.4. Tuusulanjärven rannalla sijaitsevalle Rantamon ja Seittelin kosteikkoalueelle, joka on lintuharrastajien suuressa suosiossa loistavana muutontarkkailupaikkana.

Matkaan lähti kaikkiaan 34 reipasta retkeläistä. Mukana oli sekä aikuisia että lapsia, ja myös Joukhaiskerholaiset olivat mukana retkellä. Sää suosi retkeilijöitä ja aamupäivä oli keväisen lämmin ja aurinkoinen. Kevätmuutto oli tällä kertaa hiljaista, näimme vain muutamia muuttavia kurkia ja metsähanhia. Paikallisia lintuja oli sen sijaan runsaasti. Kiurut esittelivät ahkerasti laululentoaan ja töyhtöhyypät kaartelivat kauempana pelloilla. Kosteikoilla uiskenteli jonkin verran vesiäisiä, kuten taveja, sinisorsia ja telkkiä. Jotkut onnistuivat näkemään Rantamon kosteikolla pesällään hautovan laulujoutsenen. Sadat naurulokit pitivät kovaa konserttia Seittelinpuoleisella kosteikkolammella ja pajusirkku näyttäytyi retkeläisille järviruokojen seassa. Hiirihaukka kaarteli korkealla taivaalla ja retken lopuksi näyttäytyi vielä komea ruskosuohaukkanaaras sekä tuulihaukka. Myös kuovi, metsäviklo ja taivaanvuohi löytyivät retkipinnoiksi. Harvinaisin havainto oli Rantamon kosteikon rannassa nukkunut heinätavi. Kiitos kaikille retkellä mukana olleille mukavasta retkestä ja aktiivisesta keskustelusta.

Teksti Noora Andersson