Näillä sivuilla kerrotaan hankevesistöistä tarkemmin sekä erityisistä lajeista, joita alueelta tavataan

Isojoki-Lapväärtinjoki

ISOJOKI-LAPVÄÄRTINJOEN VESISTÖ

Joki saa alkuunsa Länsi-Suomen korkeimmalta paikalta Lauhanvuorelta, 231 m merenpinnan yläpuolelta.Joen pääuoma on 75 km pitkä ja valuma-alueen pinta-ala on 1112 km2. Isojoki-Lapväärtinjoki on yksi
maamme viidestä jäljellä olevasta alkuperäisestä meritaimenjoesta. Joki kuuluu UNESCO:n hyväksymiin

kansainvälisiin Project Aqua –kohteisiin ja joessa ja jokiuoma kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan.
Molempien vesistöjen lähes kaikki pääuomat ja sivupurot on perattu puun uittoa varten ja valuma-alueita on
ojitettu voimakkaasti puuntuotannon ja maankuivatuksen takia. Muutosten seurauksena luonnontila on
alentunut ja useiden lajien elinedellytykset on heikentyneet paljon. Jokien yläosilla on runsaasti
eroosioherkkiä alueita, muttamyös erittäin merkittäviä monimuotoisia Suomenselän alueen harjujen
luontoalueita, lähteitä ja soita.

Karvianjoki

KARVIANJOEN VESISTÖ
Karvianjoki sijaitsee Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntien alueella. Pääosa valuma-alueesta
on Satakunnassa, mutta merkittäviä pienvesiä ja latvapuroja on myös Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla.
Karvianjoen vesistön valuma-alue on kooltaan 3438 km2 ja pääuoman pituus on 110km. Joella on kolme
pääsivuhaaraa, pituudeltaan 20-50 km. Karvianjoella on keskiosassa kolme kahtaallejuoksua (bifurkaatiota),
joiden haarat yhtyvät ja lopulta laskevat Pohjanlahteen kolmena haarana, Ahlaisten-, Merikarvian- ja
Pohjanjokena. Karvianjoen valuma-alueen pääuomassa ja alaosan haaroissa on yhteensä satoja kilometrejä pieniä sivujokia ja -puroja. Jokiuoman yläjuoksu ja latvapuroja kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan.

Taimen
Karvianjoen ja Isojoki-Lapväärtinjoen latvapuroissa on edelleenkin oma kotoperäinen (endeeminen)
purotaimenkanta, jota voidaan pitää osin jopa uhanalaisena. Kalatalousviranomaisena toimivat TEkeskuksen
kalatalousyksiköt ovat tehneet päätöksen, että vesistöhin voidaan istuttaa vain joen omaa
taimenkantaa.

Tyypillinen alueen pienvesissä elävä taimen on paikallinen taimen, joka elää koko ikänsä purossa. Osa niistä saattaa asustaa osan ajastaan alempana joessa tai jotkut yksilöt lähtevät merivaellukselle, palaten sitten aikuisena lisääntymään takaisin kotipuroonsa. Tämä vaelusvietti on kuitenkin katkennut monista puroista ja joista kalakantojen taannuttua sekä vaellusesteiden takia. Pääosa taimenista on kuitenkin aina paikallisia, keskimäärin alle kilon kokoisia lohikaloja, jotka käyttävät ravintonaan pääasiassa hyönteisravintoa ja pikkukaloja. Lisääntyminen tapahtuu syksyllä ja mätimunat kuoriutuvat keväällä. Suurimpia uhkia taimenkantojen säilymiselle onkin talviaikainen kintoaineskuormitus, jonka takia mätijyväset tukahtuvat kiintoainekseen. Taimen on hidaskasvuinen kala, se saavuttaa sukukypsyyden noin 3-4 vuotiaana. Suurikokoiset yksilöt ovat huomattavasti vanhempia ja osa puroissa elävistä taimenista on kääpiöityneitä, eivätkä koskaan saavuta edes 25 cm mittaa. Kalojen kasvuun vaikuttaa myös puron ravintotilanne, joka saattaa olla heikentynyt muutoksien myötä.

Raakku
Raakku eli jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) on uhanalainen simpukkalaji, jota esiintyy muutamissa puroissa. Laji tarvitsee lisääntyäkseen väli-isännäksi taimenen, jonka kiduksissa glogidiotoukat siirtyvät uusille kasvupaikoille. Raakku on tunnetusti pitkäikäinen laji, joka saattaa saavuttaa helposti 100 vuoden iän. Monet maassamme olevista raakkukannoista ovatkin valitettavasti jo niin vanhoja, etteivät enää kykene lisääntymään. Raakku on hyvän vedenlaadun indikaattori, sillä se on herkkä vesistön muutoksille. Simpukkana se ei juurikaan liiku elinpaikassaan vaan elää koko ikänsä hyvin pienellä alueella. Raakulle on tyypillistä ”kaivautua” pohjaan pystyasentoon. Vesistöissä, joissa on raakkuja, on kahlaamista ja kaikkia pohjan muutoksiin vaikuttavia toimenpiteitä vältettävä. On myös muistettava, että raakun koskeminen tai ottaminen edes käteen on täysin luvanvaraista ja siten siis kiellettyä.

Rapu
Jokirapu (Astacus astacus) on voimakkaasti virtavesissämme taantunut laji. Tämä ympäristömuutoksille erittäin herkkä laji on monin paikoin menetetty lähes kokonaan ja useissa paikoissa ongelmana on krooninen rapurutto. Kannan kasvaessa hitaasti, uusi rutto iskee jälleen tuhoten jo syntyneen populaation. Monin paikoin perinteisen jokiravun suurimpana uhkana pidetään täplärapua (Pacifastacus leniusculus), joka kestää rapuruttoa. Rapu on vesiekologiassa varsin tärkeä ja hyödyllinen eläin, sillä se syö pääasiassa kuollutta lehti- ja kasvimassaa ja kuolleita eläimiä ja kaloja. Rapu onkin vesiemme puhtaanapitäjä, jonka menestys on nykyään kovin heikko. Rapu kärsii myös kiintoaineksesta ja pehmeästä pohjasta, suojakolojen puutteesta sekä on eriityisen herkkä mm. torjunta-aineille.

Purokatka

Tämä relikti laji Purokatka (Gammalus pulex) on jääkauden jäänteenä tähänkin päivään saakka puroissa menestynyt laji. Purokatka elää siis uoraan menneisyyden jäänteenä Ancylys-järvestä tai Yoldianmerestä. Lajia tavataan joissakin purokoon vesistöissä ja paikoin niiden tiheys on niin valtaisa, että lajilla on merkitystä ainakin kalastolle ravinnonlähteenä.

Pikkunahkiainen
Pikkunahkiainen (Lampetra planeri) on hyvien ja raikasvetisten pienvesien ympyräsuosten lahkoon kuuluva asukki. Niitä voi nähdä keskikesän aikoihin isoissa ryppäissä kutupuuhissa. Pikkunahkiaiset kasvavat noin 15-18 cm pituuteen ja viettävät koko ikänsä kotivesistössään, eivätkä siten vaella. Pikkunahkiainen elää suurimman osan elämästään toukkana ja elää muodonvaihdoksen jälkeen vain muutamia kuukausia lisääntyäkseen.

Nisäkkäät ja linnut
Karvianjoen vesistöön on istutettu aikoinaan Norjasta tuotua euroopanmajavaa, metsästämällä sukupuuttoon
koko maastamme ammuttun kannan tilalle. Laji on lisääntynyt ja levinnyt vesistössä hyvin myös
lähivesistöihin asti. Karvianjoen vesistö on Suomessa ainoa vesistön valuma-alue, jossa on vain
euroopanmajavaa.
Vesistöissä esiin myös vähälukuinen saukko, joka on lisääntynyt alueella viime vuosikymmenenä hyvin.
Puroilla ja joissa, jotka pysyvät koko talven sulina, talvehtii myös koskikara, joka on jopa pesinyt Karvianjoen
vesistöalueella. Se käyttää ravinnokseen vedessä eläviä ja talvehtivia hyönteisiä.

TT