Sijainti: Pääsivu / Puroista syntyy virta -pienvesihanke / Talven laji - koskikara

Talven laji - koskikara


Koskikaran elämää talven keskellä

KoskikaraJokien ja purojen sulat virtapaikat ovat koskikaralle (Cinclus cinclus) elintärkeitä paikkoja. Koskikara on varpuslinnuista ainoa vedestä ravintonsa pyytävä laji. Tämä mustavalkoinen rastaan kokoinen lintu viettää talvensa sulien virtavesien varsilla, etsien sukeltamalla pohjasta toukkia ja hyönteisiä. Valkoisen eturintansa avulla koskikara heijastaa pohjaan valoa, lisäten pyyntinsä tehoa. Sukeltamista edesauttaa rasvainen höyhenpeite, joka estää veden pääsyn ruumiiseen saakka. Tämän rasvaa erittävän erityisen rauhasen takia koskikaraa on myös aikanaan metsästetty, koska rasva on ollut erinomaista mm. aserasvana.

Koskikara on siitä merkillinen laji, että se muuttaa Suomeen talvehtimaan. Kanta on noin 5000-10000 paria ja laji tavataan lähes koko maasta. Pesivä kanta on vain muutamia satoja pareja, eikä pesintöjä ole varmistettu kovinkaan usein. Yleensä koskikara saapuu talvehtimaan loka-marraskuussa ja lähtee pesimään pääasiassa Norjaa huhtikuun alussa. Mikäli näet koskikaran Suomessa kevään ja syksyn välillä, olet löytänyt ehkä pesivän koskikaran. Ne voivat pesiä mm. siltojen rakenteisiin tai niille tehtyihin pesälaatikoihin, joita on laitettu mm. siltojen alle. Koskikaran omatekoinen pesä on sammalpallo kosken partaalla.

 

Kuva:Ismo Nousiainen

Virta

 

Koskikaran tunnistaa helposti talviselta purolta. Pääasiassa yksikseen elävä mustavalkoinen lintu istuskelee rantakivillä tai koskessa niiaillen ja hyppien kiveltä toiselle. Vähän väliä lintu sukeltaa veteen ja nousee kiville levähtämään. Sukeltaessa se ui voimakkaasti vastavirtaan ja tonkii samaan aikaan pohja nokallaan. Aina lintua ei näe koskilla, mutta niiden jälkiä ja syönnöksiä voi nähdä rantajäätikössä ja vähäisessä lumessa purojen rantamilla. Lajin tunnistamista helpottaa myös linnun ääni. Koskikara ääntelee kirkassointista kitisevää visertelyä. Koskikivillä kara voi laulaa lyhyitä tirskahtavia ääniä ja samalla niiailee ja tuijottelee veteen.

Kovien pakkasten aikaan kosket jäätyvät lähes umpeen. Silloin karat joutuvat kerääntymään vähäisille sulapaikoille ja niitä voi tavata pieniltäkin sulapaikoilta useita samassa paikassa. Lauhan kelin tultua reviirit taas laajenevat ja karat hajaantuvat takaisin omille reviireilleen. Lauhana talvena koskikaroja on hankalampi nähdä aivan pieniltäkin ojilta.

Tärkeitä tekijöitä koskikaran elämälle ovat virtaavat vedet, jotka ovat riittävän kirkkaita sukeltamiseen. Ravintoa näissä kirkkaissa ja hyvissä puroissa on riittämiin. Ilmastonmuutoksen tuomat lauhat talvet helpottavat koskikaran elämää mutta lämpimien talvien aiheuttamat vesisateet ja tulvat tuovat vedenkorkeuden vaihtelut, sameat tulvavedet ja korkean vedenpinnan, jotka hankaloittavat mm. ravinnon saantia. Siksi perinteiset kunnon talvet ja alhaiset virtaamat ovat koskikaralle paras edellytys talvesta selviytymiseksi.

Koskikara on silmälläpidettävä (NT) laji.

 

 

 

Kuva: Teemu Tuovinen


16.2.2010 TT