Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Missä ELY? Talvivaara saastutti myös koko Lumijoen

Missä ELY? Talvivaara saastutti myös koko Lumijoen

Ylä-Lumijärvi on muuttunut ongelmajätealtaaksi. Talvivaaran uudet jätevedet eivät laimene Lumijoessa. Syinä ovat liian suuri jätevesivirtaus ja metallisakan irtautuminen viikkojen ajan.
Missä ELY? Talvivaara saastutti myös koko Lumijoen

metallisakan värjäämä joki Lumijärveen

 

Vaaditaan uutta otetta: Kainuun ELY:n ja Talvivaaran on ymmärrettävä aidosti ottaa vastuu toiminnastaan.

Vaasan Hallinto-oikeuden 2.4.2013 välipäätöksen mukaan Talvivaaralla ei ole jatkuvaa poikkeuslupaan nojautuvaa lupaa saastuttaa kaivosalueen alapuolisia vesistöjä. Kainuun ELY-keskus soveltaa siis päästöjä ensisijaisesti kaivosyhtiön hakemusten mukaan, ei lupapäätösten perusteella. Luonnonsuojelijoiden mielestä valvova viranomainen ei enää ole - eikä ole pitkään aikaan ollutkaan - ajan tasalla toiminnassaan. Jo kuudes peräkkäinen poikkeuslupa kertoo siitä, että ELY ei pysty hallitsemaan velvoitteitaan. Se mitä ELY kutsuu puhdistetuksi, on Hallinto-oikeuden mukaan jätevettä.

Viisi vuotta lupauksia jätevesien puhdistamisesta, missä on ELY:n vastuu?

Iisalmen luonnonystävien yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Yliluoma retkeilee usein mm. Ylä-Lumijärvellä ja  ihmettelee:  - Milloin KaiELY laittaa, muiden ELY:jen tavoin, reaaliaikaista tietoa nettiin? Näin luottamus paranisi, kun kiinnostuneet voisivat osallistua valvontaan, toivoo Yliluoma.

-  Nyt saatu päätös on merkittävä, mutta ei sillä ratkaista Talvivaaran suurinta ongelmaa: Kaivosyhtiön pitää pystyä paitsi ympäristövastuulliseen toimintaan, myös pysymään koko toimintansa ajan valtakunnallisesti hyväksytyn ympäristöluvan puitteissa. Viiteen vuoteen mahtuu kuitenkin vain pelkkää epäonnistumista. Kuinka kauan pitää jaksaa odottaa kunnollista toimintaa? Yhtiön on kyettävä muuttamaan toimintatapojaan todella merkittävästi, jotta se voi kunniallisesti jatkaa toimintaansa, päättelee Johan Heino, Kainuun luonnonsuojelupiirin pj ja SLL:n liittohallituksen jäsen.

Kainuun luonnonsuojelupiiri vaatii uutta otetta olennaisten perustietojen julkistamiseksi. Kainuun ELY on toiminta-alueellaan vastuussa myös luonnonsuojelusta ja ympäristöarvojen varjelemisesta. ELY-keskuksen keskittyminen vain elinkeinoelämän tukemiseen ilman tarvittavaa kritiikkiä, korostaa riippumattoman ympäristöhallinnon tarvetta, jotta pystymme turvaamaan myös ympäristönsuojelun ja suomalaisen luonnon tulevaisuuden. Kansalaisjärjestöjen kannalta Kainuun ELY-keskus ei enää ole varteenotettava toimija ympäristönsuojelun suhteen.

 

Janne Kumpulainen, Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja, 050-5524426050-4484 710, jku (ät) sll.fi

Johan Heino, Kainuun luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja p. 040-5111601Ylä-Lumijärvi on muuttunut ongelmajätealtaaksi. Talvivaaran uudet  jätevedet eivät laimene Lumijoessa. Syinä ovat liian suuri jätevesivirtaus ja metallisakan irtautuminen viikkojen ajan.

  • Vaasan Hallinto-oikeuden välipäätös

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/kaivostoiminta/vhaon-paatos-talvivaaran-juoksutuksista-2-4.2013

  • Metallisakkojen saastearvot, julkaistu 3.4.13.

http://files.stoptalvivaara.org/30/www.stoptalvivaara.org/pub/doc/Yla-lumijarvi-tutkimustodistus2013-987-02042013.pdf

Em. näytteenotosta: pH 4,7. Sähkönjohtokyky 5150 µS/m

http://www.stoptalvivaara.org/fi/tilannekuvia12032013.html

  • Kuva mediakäyttöön; 2.4.13 juoksutusta Lumijokeen ei ole vielä rajoitettu. Lumijoen toistuva huuhtelu irrottaa happamoitumista aiheuttavaa alumiinia ja rautaa.

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/kaivostoiminta/miksi-talvivaaran-ylimaaraisia-juoksutuksia-ei-tule-sallia

KaiELY tiedote:

http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalvelu/2013/Sivut/KainuunELY-keskusvalvooTalvivaaranjuoksutuksia.aspx

KaiELY päätös:

http://www.ely-keskus.fi/fi/tiedotepalvelu/2013/Sivut/KainuunELY-keskusantaaTalvivaaralleosittaisenjatevesienjohtamisluvan.aspx