Suomessa esiintyy viisi sammakkoeläinlajia, joista neljä elää vakituisesti Varsinais-Suomessa: sammakko, viitasammakko, rupikonna ja vesilisko. Viides laji, harvinainen rupilisko esiintyy vain Ahvenanmaalla ja Kaakkois-Suomessa.

 _{Lisääntymisympäristönä vesi}

Sammakkoeläimet tarvitsevat vesiympäristöä lisääntymiseen. Kaikkien Suomessa tavattavien lajien nuoruusvaiheet kehittyvät vedessä. Sammakko ja viitasammakko kutevat ojiin, lammikoihin ja tulvarannoille, mutta rupikonna vaatii syvävetisempiä paikkoja, jotka eivät pääse herkästi kuivumaan. Rupikonna voi lisääntyä myös vähäsuolaisissa murtovesilahdissa ja vesilisko murtovesilammikoissa. Suolainen merivesi ei kelpaa sammakkoeläimille lisääntymis- tai elinympäristöksi.

Huhtikuulla eläimet heräilevät talvisesta horroksesta ja siirtyvät auringon sulattamiin kutupaikkoihin. Kevään innoittamina ne aloittavat lisääntymispuuhansa. Innokkaita kurnuttajia ilmaantuu niin lammikoihin kuin ojiinkin. Koiraat saapuvat kutupaikoille yleensä hieman naaraita aikaisemmin. Suositulla kutupaikalla tunnelma on korviahuumaava, kun kosijat kilpailevat äänekkäästi naaraiden suosiosta.

Tavallista sammakkoa huonommin tunnetun viitasammakon keväinen ääni on kuin uppoavan pullon pulinaa, jonka vain harva tunnistaa. Rupikonnan ääni on lyhyistä tavuista koostuvaa kurnutusta, lammikoissa viihtyvä vesilisko taas on kutuaikaankin hiljainen, mutta koiraalla on värikäs kutuasu.

Sammakkoeläiden kudusta eli munista kuoriutuu vedessä eläviä, pyrstön avulla liikkuvia ja kiduksilla hengittäviä toukkia, joita sammakoilla kutsutaan usein nuijapäiksi. Myöhemmin kesällä toukka kokee muodonmuutoksen ja alkaa muistuttaa aikuista sammakkoa. Hengityselimistö muuttuu niin, että kidukset korvautuvat maaelämään soveltuvilla keuhkoilla. Sammakoille kehittyvät raajat ja toukkavaiheen pyrstö häviää. Muodonmuutoksen jälkeen pienet sammakot ovatkin valmiita siirtymään synnyinvesistöstään maaelämään.

_{Aikuinen elää maalla}

 Aikuiset sammakkoeläimet oleskelevat kesän pääosin maalla. Sammakoiden iho on kostea ja konnilla melko kuiva. Iho ei saa maallakaan päästä täysin kuivumaan, ja siksi sammakkoeläimet liikkuvatkin vain ilmankosteuden ollessa riittävän korkea. Useimmiten sammakoita tapaakin liikkumassa iltahämärissä tai yöllä. Sateella ne liikkuvat päivälläkin.

Sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä eli niiden ruumiinlämpö on jotakuinkin sama kuin ympäröivän ilman tai veden lämpötila. Talven kylmyyttä ne pakenevat vaipumalle kylmähorrokseen vesistöjen, kuten järvien, purojen, lähteiden, suolampien ja jopa kaivojen, pohjille. Talvisaikaan sammakkoeläinten aineenvaihdunta on niin hidasta, että ne saavat tarvittavan määrän happea hengittämällä ihonsa läpi.

Ravinnokseen sammakkoeläimet käyttävät aikuisina erilaisia pikkueläimiä kuten hyönteisiä, kotiloita ja hämähäkkieläimiä, eivätkä ole kovin erikoistuneita tiettyihin ravintokohteisiin vaan syövät lähinnä sitä mitä on tarjolla. Sammakoiden ja konnien toukat syövät kasviravintoa, vesiliskon toukat lammikoiden pikkueläimiä. Sammakkoeläimet ja niiden toukat puolestaan ovat monen eläimen ravintoa.

Sammakkoeläimet ovat hyvin paikkauskollisia. Vuodesta toiseen ne palaavat samalle kutupaikalle. Kesällä niillä on vakiintuneet saalistuspaikat, ja syksyllä ne siirtyvät talvehtimispaikoille. Esimerkiksi sammakko ja rupikonna palaavat yöllisiltä saalistusretkiltään usein samaan piilopaikkaan päivästä toiseen. Sammakkoeläimet ovat melko pitkäikäisiä; sammakon on todettu Suomessa eläneen yli 10-vuotiaaksi.

 _{Ympäristönmuutos heijastuu sammakkoeläimiin}

Sammakkoeläimet ovat hyviä elinympäristön muutosten ilmentäjiä. Erityisesti pienvesien kunto on sammakkoeläinten elämän kannalta varsin tärkeää, koska niiden nuoruusvaiheet kehittyvät vedessä. Sammakkoeläinten tiedetään vähentyneen monin paikoin muun muassa elinympäristöjen muuttumisen myötä. Happamuuden, happipitoisuuden ja veden määrän muutokset vaikuttavat sammakkoeläinten hyvinvointiin.

Varsinais-Suomessa tavattavat lajit

Sammakko (Rana temporaria)

• liikkuu loikkien

• yleisväritys ruskea

• sileä iho

• ääni kehräävä kurnutus: kurrr-kurrr-kurrr

Viitasammakko (Rana arvalis)

• liikkuu loikkien

• yleisväritys ruskea

• sileä iho

• ääni pulputtava, kuin ilmaa kuplisi veden alta

Paras tuntomerkki sammakon ja viitasammakon erottamiseksi on ääni, joka on näillä samannäköisillä lajeilla huomattavan erilainen. Kokenut voi tunnistaa lajin myös takajalan sisimmän varpaan tyvellä olevan kyhmyn koon, vatsan kuvioinnin ja kuonon muodon perusteella. Katso tarkemmat lajintunnistusohjeet Sammakkolampi-internetsivustolta:

http://www.sammakkolampi.fi/

Rupikonna (Bufo bufo)

• liikkuu kävellen, ei juurikaan loiki

• vankkarakenteinen

• kuiva ja kyhmyinen iho

• ääni kurnuttava: kvark-kvark

Vesilisko (Triturus vulgaris)

• liskomainen, litteä pystö

• iho sileä ja kostea

• selkä tummanruskea, leuanalus täplikäs, vatsa oranssi

• koiraalla selkäharja

Lähteet:

Sammakkolampi. 2007. Gustafsson N & J.

                      http://www.sammakkolampi.net/

Koli L (toim.). 1984. Suomen eläimet, osa 3: Kalat, Sammakkoeläimet ja matelijat. Weilin+Göös, 343 s.