Kirjoituskampanja keväällä 2010, Helena Tervo:
Uhanalaiseksi määritelty
ruijanesikko kasvaa Suomessa vain Perämeren rannikolla vesirajan tuntumassa
avoimilla tulvivilla ja hiesuisilla rantaniityillä ja –laitumilla. Tällaisen paikan muodostaa Virpiniemen edustalla
sijaitseva Hoikka- ja Iso-Hiukeen välissä
oleva kosteikko. Siellä voi nähdä noin 10-20 cm korkean heleänvihreän pyöreälehtisen
kasvin, jonka pienet hohtavan vaaleanpunaiset, joskus sinipunertavat kukat
tervehtivät alkukesän kulkijaa.
Tutustuin
tähän pieneen rantakosteikon seasta eri vaalean sinipunertavissa sävyissä
loistavaan kukkaseen jo 70-luvun loppupuolella. Olimme silloisen poikaystäväni
kanssa viettämässä juhannusta Hiukeissa. Irtaannuimme muusta nuotion ympärille
kerääntyneestä nuorten joukosta ja lähdimme kävelylle saaren toiseen päähän. Kun tulimme kahta Hiukeiden saarta
yhdistävään kosteikon reunaan tähysimme
Iso-Hiukeen puolelle majakkaa kohti, kohtasimme ikimuistoisen näyn. Koko kenttä
loisto violetin eri sävyissä välillä yhtenäisenä kukkaketona, välillä siellä
täällä olevina vaalean sinipunertavina laikkuina. Läntisen taivaan rantaan laskeva aurinko loi
viistosti säteitään, yön kosteus nousi tuskin havaittavana usvana maan
pinnasta.
Meni
kauan ennen kuin löysin kirjatietoa
kasvista. Vuonna 1986 Otava julkaisi kirjan
Maarianheinä, mesimarja ja timotei, jossa esitellään Suomen luonnonvaraisia
kasveja. Kuinka ollakaan, heti kolmannella sivulla esiin tupsahti juuri oikean
näköinen piirroskuva etsimästäni. Vihdoin sain tietoa tästä ihmeellisesti
mieltäni kiehtovasta kasvista. Nimeksi paljastui ruijanesikko.
Ruijanesikko
kasvaa Suomessa vain Perämeren rantamilla, mutta myös Pohjois-Norjassa Jäämeren
rannikolla sekä Vienanmeren rantamilla.
Vaikka nimi ruijanesikko viittaa Norjan suuntaan tämä Perämerellä
kasvava laji muistuttaa suuresti Vienanmeren esikkotyyppiä. Ja kun tiedetään,
että Perämeren ja Vienanmeren välillä
mannerjäätikön peräännyttyä oli lyhytaikainen salmiyhteys, uskotaan, että
ruijanesikko kulkeutui länteen tätä reittiä pitkin. Tämän ruijanesikkokannan oletetaan talvehtineen jääkauden ylitse
jossain Siperian suunnalla.
Ruijanesikon
ensikohtaamisen jälkeen olemme juhannuksen alusviikolla lähes joka vuosi
suunnanneet purjeveneemme keulan kohti Maijanlettoa. Jokin kumma kiehtoo tässä
kasvissa. Liekö tieto sen alkuperästä syynä vai mikä. Yhdistänkö omat juureni,
jotka ovat peräisin äitini kautta Vienan Karjalassa, tähän kasviin vai mikä saa
minut aina uudestaan ja uudestaan polvistumaan vain noin reilun kymmenen sentin korkuisen vaatimattoman pienen kukkasen eteen ja tähystämään sitä kameran linssin läpi. On vuosia, jolloin kukkia ei näyt juuri lainkaan. Tuolloin käy mielessä, että
se on hävinnyt kamppailun olemassaolostaan. Mutta sitten tulee taas aika, kuten
viime kesä, jolloin se kukoistaa runsaana ja väriloisto on henkeäsalpaava. Ja otoksia syntyy. Ja niitä pitää sitten
verrata toisiinsa ja ihmetellä sydämenmuotoisten terälehtien muodostamaa
kukkaa, sen keltaista silmää, terälehtien herkkiä värisävyjä.
Vuosia
sitten painatin kukkakortin, johon tietenkin valitsin suosikkini. Kortin kautta olen tutustunut Kiviniemen
sataman kesätapahtumissa joihinkin itseäni vanhempiin naisiin, jotka ovat kertoneet lapsuuteensa liittyvän
tarinansa kortin välityksellä. He ovat olleet hyvin iloisia, kun olen poiminut korttiin
tuhansien kasvien joukosta juuri sen pikkuisen kukan, jolla on tietty merkitys
myös heidän elämässään. Pikkutyttönä kuljin isäni matkassa Kraaselissa, sieltä niitä poimittiin juuri ennen
juhannusta, joku muisteli. Toinen taas kertoi keränneensä niitä Ongalta. Joku
sanoi käyneensä Oulun torilla myymässä pieniä kimppuja. Mutta ei se mikään
ruijanesikko ole, joku on sanonut. Se on hevosenkusikukka. Toisen mielestä
siperianesikko. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Nykyisin
ruijanesikko on rauhoitettu Suomessa. Maankohoamisen ja laiduntamisen
loppumisen myötä sen pelätään huonona kilpailijana tukehtuvan voimakkaampien
kasvien jalkoihin. Jokin vuosi sitten olimme koko perheellä raivaamassa
pajukkoa Halosenniemessä Haukiputaan luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämässä
tempauksessa. Siellä pelastettiin ruijanesikolle kasvualustaa raivaamalla
pajukkoa rantaniityltä. Viime syksynä
oli Kalevassa kirjoitus, jossa kerrottiin ruijanesikon taimien kasvatuksesta ja
niiden siirtämisestä alkuperäiseen kasvuympäristöönsä. Kasvi on määritelty
erittäin uhanalaiseksi ja sen esiintyminen on yhä harvinaisempaa. Lehtiartikkelissa Oulun yliopiston
kasvitieteellisen puutarhan johtaja kertoo, että ensimmäistä kertaa Suomessa uhanalaista
kasvia palautetaan näin suuressa määrin puutarhaoloista takaisin alkuperäiseen
elinympäristöönsä.
Olen
hyvin iloinen siitä, että jo yli 30 vuotta pieni kukkanen on kutsunut meidät
juhannuksen alla luokseen. Ruijanesikon
eloa seuraamalla olen saanut kirjata
lokikirjaan lyhyen kommentin, johon aina liittyy myös muisto ensisuudelmasta
majakan portailla.