Talvinen meri

Kirjoituskampanja keväällä 2010, Terttu Peltoniemi:

 

Hiihtoa harrastavana minulle on tärkeä henkireikä talvinen meri.  Siellä olen hiihdellyt niin laduilla kuin luistelemalla monien vuosien ajan ja nauttinut laavujen tarjoamasta suojasta.


Monista Haukiputaan luonnon tarjoamista elämyksellisistä vaihtoehdoista, kuten joki, järvet, meri, metsät, harjut ja suot, haluan nostaa esille kevättalvisen meren. Kohta 30 vuotta Kiviniemessä asuneena meri on tullut tutuksi lähes joka kulmalta. Veneetön kun olen, mereen on pitänyt tutustua jään päältä. Innokkaana hiihtäjänä olen mennyt meren jäälle silloin, kun sinne on suinkin vain päässyt. Toisinaan mökkiläisten tekemiä jääteitä myöten on voinut kävellä tai potkukelkkaillakin.

 
Laduntekijöille olen kiitollinen hyvistä laduista. Hyvä työ menee joskus hukkaan, kun pyry ja tuisku peittävät ladut. Hyvinä vuosina latuja on ollut Rajahaudasta Röyttään ja aina ulkosaariin asti. Vuorotteluvapaakeväänä kiertelin kaikki saaret, Kraaselin, Kotakarin, Hietakarin ja Kropsun moneen kertaan. Mikään ei voita sitä autuuden tunnetta, kun saa hiihdellä aurinkoisella meren jäällä ylhäisessä yksinäisyydessä antaen ajatusten liidellä sinne ja tänne. Ja sitten nauttia eväitä laavulla ja vaihtaa ajatuksia muiden retkeilijöiden kanssa. Ei tarvitse lähteä tuntureille.

 
Kun kerran kiersin Hietakaria, hämmästyin, kuinka lähellä laivareitti kulkee. Eräs hiihtäjä varoitteli, ettei kannata mennä kovin lähelle ohi kulkevia laivoja, saattavat puskea vettä jään alle niin, että jää keinuu ja ritisee. Onneksi en ole tällaista itse kokenut.

Joskus talvinen meri näyttää voimansa. Uudenvuodenaattona vuonna 2008 raju länsimyrsky puski jäitä rantatörmille ja moniin paikkoihin syntyi omakotitalon korkuisia jäävuoria. Niitä katsellessa saattoi vain ihmetellä, mihin kaikkeen luonto pystyykään.

Hieman rahallisempia tuulia olen itsekin kokenut merellä. Kerran hiihdin metsäreittiä Kiviniemestä Rivinnokalle. Suunnitelmana oli tulla jäätä myöten takaisin. Vastatuuli oli melkoinen, mutta tarvoin lumessa Ervastinrannan lahden pohjukkaa myöten Isonniemen kärkeä kohti. Niemennokan jälkeen tuli yhtäkkiä sellainen vastatuuli ja tuiverrus, että tiesin, etten jaksaisi sillä mehumäärällä kotiin asti. Ei auttanut muu kuin hiihtää metsäreittiä kotiin, matkaa kertyi sitä kautta paljon enemmän.

 
Myöhemmin keväällä, kun lumi on painunut, jäällä voi hiihtää missä vain. Voi sitä vapauden tunnetta, kun luistelemalla hiihtää hurjaa vauhtia kohti aavaa, rannatonta merta. Kerran innoissani annoin mennä myötätuulessa Röyttään asti. Paluumatka olikin sitten vähän raskaampi. Toisinaan kevät tulee yllättäen. Hiihdin rantoja myöten Virpiniemeen. Yhtäkkiä jää meni rikki allani ja mononi kastuivat. Onneksi se oli vain pintakerros, mikä rikkoontui, alla oli paksu jää. Heikoille jäille ei ole menemistä. Etenkin Kraaselin ja mantereen väli sulaa aikaisin.

 
Lukuisat laavut saarissa ja mantereella ovat tulleet tutuksi. Kropsun saarella on otettu aurinkoa hienolla säällä. Tuulisellakin ilmalla siinä on suojaisaa. Miehikkään laavu on todella hienolla paikalla jokirannalla, porukkaa tahtoo olla vain niin, että hyvä, jos istumapaikan löytää. Rivinnokka on myös hyvä taukopaikka, joskin vähän varjoisalla paikalla. Runtelin laavu on tietysti oma lukunsa, jos vain sinne jaksaa ja malttaa kivetä. Etenkin kesäisin sieltä on mahtavat maisemat merelle. Loppukeväästä eväät voi syödä vaikka saaren rannassa aurinkoisella pälvipaikalla. Ja eväiden syöntihän se on monen tunnin hiihtolenkin kohokohta.