Sijainti: Pääsivu / Historia

Historia

Lentua-Seura 1969-1980, Markus Ala-Heikkilä puheenjohtajana

1. ”Koski- ja järvisota”

Maaltapako ja Ruotsiin työnhakuun 1960-luvulla siirtyvien suomalaisten virta olivat taustana valtioneuvoston asettaessa Pohjois-Suomen työllisyyskomitean. Asko Oinaan johtama asiantuntijaryhmä esitti 1968 ohjelmassaan myös eräitä Kuhmoa koskevia hankkeita: 1) Lammasjärven ja Lentuan säännöstely, 2) vesivoimaloiden rakentaminen Lentuankoskeen ja Saarikoskeen sekä 3) nippu-uittojärjestelmään siirtyminen Lentuasta alaspäin.

Komitean esitykset nostivat Kuhmossa kiivasta vastustusta. Parikymmentä vuotta aikaisemmin suoritettu Ontojärven säännöstely oli jättänyt pahan maun, kun rannanomistajat katsoivat tulleensa korvausasioissa suorastaan petetyiksi ja kun raju säännöstely oli myllertänyt maisemat. Yli nelimetrinen vaihteluväli olisi muuttanut Lentuan pitkine rantaviivoineen ja karikkoselänteineen tuntemattomaksi. Lammasjärvelläkin lievempi säännöstely olisi tiennyt vakavaa vaaraa kesämökkiasutukselle. Koskista Lentuan ja Ontojärven välillä olisi jäänyt jäljelle vain nimi.

2. Aatteellinen yhdistys perustetaan

Oinaan komitean laskelmista kävi ilmi, että rannanomistajille maksettavat korvaukset oli arvioitu todella pieniksi. Puhtaasti taloudellisten etujen ajamista varten Lentuan ja Lammasjärven rannanomistajat järjestäytyivät syksyllä 1968. Jo tällöin oli puhetta myös yhdistyksestä, joka lähtisi taisteluun vesistöjen puolesta aatteellisin perustein. Asetettiin valmisteleva toimikunta, joka kutsui koolle perustavan kokouksen 26.1.1969.

Kokouksen avasi opettajan Erkki Vanninen, puheenjohtajaksi valittiin kunnansihteeri Tapio Nummi ja sihteeriksi apulaisjohtaja Aarne Sopanen. Korpilinnan salissa oli 47 kuhmolaista. Keskustelu paljasti, että säännöstelyhankkeella  oli kannatustakin, työllisyysvaikutuksiin vedottiin, eivätkä kaikki uskoneet vapaiden vesistöjen merkitykseen virkistyskäytössä. Koska hankkeen ”isäksi” miellettiin suuryhtiö, johon moni oli riippuvuussuhteessa, saatettiin sitäkin aprikoida, että ”Kajaaniyhtiö suuttuu kuhmolaisiin”. Kun luonnonsuojelu oli aatteena vielä nuori ja epäilyttävä, jotkut kuhmolaiset olisivat varovaisuussyistä jättäneet vesistökysymykset vaikkapa kotiseutuyhdistyksen hoidettaviksi.

Kokous päätti vilkkaan keskustelun jälkeen perustaa luonnonsuojeluyhdistyksen nimellä Lentua-Seura ja valitsi sille johtokunnan. Tämä järjestäytyi valiten puheenjohtajaksi rehtori Markus Ala-Heikkilän, varapuheenjohtajaksi opettaja Erkki Vannisen ja sihteeriksi apulaisjohtaja Aarne Sopasen.

3. Vesistöt pelastuvat

”Koski- ja järvisodan” luonne poikkesi 1990-luvun luonnonsuojelukamppailuista eniten siinä, että painopiste oli enemmän poliittisiin päättäjiin vaikuttamisessa kuin kirjoittelussa ja muussa julkisessa esiintymisessä. Toki valtakunnallisiin lehtiin saatiin muutamia kirjoituksia ja televisiossakin esiinnyttiin, mutta alusta pitäen tiedettiin ratkaisevaksi hallitustason mielipiteet, sillä koko rakentamishanke lepäsi sen varassa, annetaanko sille täysi lainoitus kahden prosentin korolla. Noiden aikojen inflaatio olisi tehnyt lainoista ilmaista rahaa.

Lentua-Seuran tarvitsi vain osoittaa Oinaan komitean esitykseen sisältyvät heikkoudet ja virhearviot. 1960-luvun lopussa oli jo nähtävissä puunkuljetusten siirtyminen maanteille: laskelmat nippu-uiton tuomasta hyödystä olivat pettävällä pohjalla. Rannanomistajille maksettaviin korvauksiin arvioitu rahasumma oli niin alhainen, että kustannusarvio tulisi sortumaan. Saatu sähköenergian lisäys olisi jo Oulujoen vesistönkin mitoissa ollut kovin vaatimaton.

Yhteydenotot keskustan ja sosialidemokraattien johtaviin poliitikkoihin ja kirjelmät kaikkien puolueiden eduskuntaryhmille tuottivat tulosta. Professori-kansanedustaja L.A. Puntilan johtama perustuslakivaliokunta antoi lausuman, että ”nähtävyysarvoa omaavat kosket on tästä lähin jätettävä rakentamatta”. Pian tämän jälkeen kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Leskinen ilmoitti, ettei hankkeen perustana ollutta valtionlainaa tulla myöntämään. Tämä taas johti vesistörakentajiksi aiottujen yhtiöiden luopumiseen 1972.

Jos ratkaisu olisi ollut Kuhmon kunnan käsissä, voimala-, nippu-uitto- ja vesisäännöstelyhanke olisi 1970-luvun alussa ilmeisesti toteutettu. Asenteet olivat kuitenkin koko ajan muuttumassa, ja kun vuonna 1980 vesistökysymys tuli uudelleen esiin Kainuun Valo Oy:n ajamana ns. pienvoimalahankkeena, selvä enemmistö paikallisista kunnallispoliitikoista oli vastaan ja hanke tyrehtyi. Kysymys oli kevyemmästä rakentamissuunnitelmasta, joka olisi ohjannut vedet Lammasjärvestä Kärenjärven kautta Ontoseen. Pajakkakoskeen olisi jätetty ”silmän iloksi” vähän virtausta. Lentua-Seura oli tietenkin mukana tässä koskisodan viimeisessä taistelussa, mittavimpana tempauksena suuri soutu Lentiirasta Oulujoelle.

4. Metsäpeura ja Elimyssalo

Jo seuran perustavassa kokouksessa viitattiin vesistökysymysten lisäksi muihinkin laajakantoisiin luonnonsuojelukohteisiin, ennen kaikkea metsäpeuraan. Rovasti Jorma Kauko (1913-1987) oli jo 1961 ottanut Kuhmon Karikankaalla historiallisen valokuvan loppuun metsästetystä Suomen nimikkopeurasta (Rangifer tarandus fennicus), joka nyt oli palaamassa. Erkki Vanninen (1924-1989) oli jo jatkosodan pommikonelentäjänä liikkunut Pieningänsalon yllä, missä laji oli ollut ”maanpaossa”. Hän liittyi ”Pappi-Kaukon” mukaan seurailemaan peurojen liikkeitä Kuhmon itäisillä saloilla. Vannisen välityksellä kustannusvirkailija Martti Montonen tuli Elimyssalon tutuksi (aluksi puhuttiin Juntinsalosta) ja julkaisi vuoden 1974 tiedonjulkistamispalkinnon saaneen Suomen peura-teoksen.

Jo pari kuukautta Lentua-Seuran perustamisen jälkeen Helsingin Sanomat otsikoi kokosivun artikkelin ”Kuhmon peuroille esitetään 17 500 ha:n rauhoitusaluetta”. Vanninen ja Montonen olivat näkyvästi hankkeen kannalla. Kiihkeässä lehtikirjoittelussa rauhoituksen vastustajat aluksi väittivät peuran nimenomaan suosivan hakkuuaukkoja. Paikallislehden mielipidekirjoituksessa kysyttiin kumpi Kuhmosta häviää, ihminen vai peura. Korkea metsähallintovirkamies esiintyi nimimerkin turvissa perukan metsurina. Luonnonsuojelijat leimattiin ”muualta tulleiksi onnenonkijoiksi”.

Kuhmon hoitoalueen suunnitelmissa koko Elimyssalo oli merkitty asteittain hakattavaksi, ja Lentua-Seuralle vakuutettiin, että hakkuukierron muuttaminen oli mahdotonta. Jorma Kauko vetosi kirjeitse suoraan Urho Kekkoseen, jotta asiassa saataisiin edes miettimistauko. Tasavallan presidentin aloitteesta Elimyssalon ydinalue toistaiseksi irrotettiin hakkuusuunnitelmista. Puhuttiin ”Kekkosen vinoneliöstä”. Se oli viime tipassa luotu alku Ystävyyden puiston suurimmalle suojelualueelle.

Kuhmossa pidettiin 1972 suuri ”peurapalaveri”, tiedemiesten, metsähallintoviranomaisten ja luonnonsuojelijain kaksipäiväinen seminaari Ryti-Palosen kämpällä. Sen tuloksena kiinnitettiin metsäpeuran elintapoja ja vasomisalueita tutkimaan nuori eläintieteilijä Timo Helle, entinen Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja. Palaverissa tuli esille myös mahdollisuus siirtää peuroja Sisä-Suomeen. Erillinen kanta olisi turvana siinä tapauksessa, että Kuhmossa tulisi odottamaton tuho.

Metsäpeuran siirtoistutus Keski-Suomeen aloitettiin vuonna 1980. Organisaation loivat ja rahoituksesta huolehtivat Metsästäjäin Keskusjärjestö, metsähallitus ja WWF. Lentua-Seurasta käytännön työssä olivat mukana Jorma Kauko, Antero Kinnunen ja Markus Ala-Heikkilä. 1990-luvun lopussa Suomenselän metsäpeurakanta oli jo kasvanut 11 Kuhmossa syntyneestä noin 600-päiseksi.

5. Muita suojelupuuhia

Seuran johtokunnan jäsen Reino Harinen kirjoitti 1971 valtakunnallisessa eräjulkaisussa karhun haaskalta pyyntiä arvostelevan jutun. Asiassa kirjelmöitiin monelle taholle ja mm. yritetti23n saada karhunliha pois ravintoloiden ruokalistoilta. Jo ennen asetuksen voimaantuloa Kuhmon Riistanhoitoyhdistys kielsi omalla alueellaan haaskalta ampumisen.

Kotkan suojelutoimissa Lentua-Seura oli 1970-luvun alussa mukana. Rakennettiin pesänalustoja ja vietiin tiedetyille reviireille lihaa.

Kuhmon todellisen kasviharvinaisuuden, kellokanervan, kasvualueelle hankittiin lääninhallituksen rauhoituspäätös 1973. Seura kävi ”paperisodan” ja merkitsi alueen.

Säännöstelyltä pelastunut Lentuan järvi oli uudelleen kiistojen kohteena kun Kansallispuistokomitea sisällytti sen valtakunnalliseen ohjelmaansa 1973. Lentua-Seura nimettiin raivokkaissa vastalauseissa aloitteen tekijäksi, aiheetta. Seura oli esittänyt yksityismaiden jättämistä puiston ulkopuolelle.

6. Järjestötyötä

Lentua-Seura on Kainuun ensimmäinen luonnonsuojeluyhdistys. Se on Suomen Luonnonsuojeluliiton perustajajäsen, ja perustavassa kokouksessa 1969 seuran sihteeri vaikutti aktiivisesti kokouksen kulkuun. Tarkoitus oli organisoida luonnonsuojeluväki valtakunnalliseksi järjestöksi alueellisten yhdistysten pohjalta.

Luonnonsuojeluliitto pyysi Lentua-Seuraa sysäämään liikkeelle yhdistystoimintaa muualla Kainuussa. Kahteen otteeseen käytiin ”lähetystyössä” Kajaanissa, ja toisen retken tuloksena syntyi Kainuun Luonto ry. vuonna 1970. Se oli alkuna myöhemmälle Kainuun luonnonsuojelupiirille.

Lentua-Seuran merkitys luonnonsuojelun järjestötyössä huomattiin mm. siten, että sen ensimmäiselle puheenjohtajalle myönnettiin luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki samaan aikaan ensimmäisen ympäristöministerin Matti Ahteen kanssa.
 

Teksti: Markus Ala-Heikkilä

... 

Toimintaa vuodesta vuoteen

1970

  • Sodittiin edelleen koski- ja järvisotaa.

  • Keskustelu Elimyssalosta alkoi.

1971

  • Aloitettiin toiminta karhun haaskapyyntiä vastaan. Kuhmon riistanhoitoyhdistys kielsi sen ensimmäisenä Suomessa jo ennen metsästysasetuksen muutosta.

  • Ruokittiin ensi kertaa kotkaa haaskalla.

  • Järjestettiin kunnantalolla suuri kalatalouspäivä vaihtoehtojen osoittamiseksi järvisäännöstelylle.

1972

  • Riihimäen ensimmäisillä Erämessuilla Lentua-Seuralla oma osasto, jossa valokuvasuurennoksia (E. Vanninen, U. Pitkänen).

  • Seuran edustajia mukana Rytipalosen ”peurasymposiumissa”, jossa mm. päätettiin tieteellisestä tutkimuksesta (Timo Helle) ja kovasti riideltiin; Jorma Kauko oli juuri kirjoittanut Kekkoselle Elimyssalosta!

1973

  • Suunnitelma Lentuan kansallispuistosta, ankara kiista.

  • Järjestettiin kellokanervan kasvupaikka rauhoitetuksi.

  • Yritettiin saada karhunlihan kauppa ja ravintoloissa tarjoaminen kielletyksi haaskapyynnin lopettamiseksi (kirjelmöintiä, kääntyminen ravintolatyöntekijäin ammattiliiton puoleen näytti tuottavan Helsingissä tuloksen).

1974

  • Kansallispuistokomitea Kuhmossa, Lentua-Seura herättää närkästystä mm. antamalla lausunnon, jota ei siltä ollut pyydetty…

  • Postikorttituotanto alkaa, kotkan pesänalustoja tehdään.

1975

  • Seura vastustaa monin keinoin suunnitelmaa laajentaa poronhoitoaluetta etelään (lainmuutosta oli esitetty). Näin haluttiin turvata peurojen rotupuhtautta.

1979

  • Vesakkomyrkytyskiistoja Kuhmossa ja koko Kainuussa. Lentolevitys lopetettiin myöhemmin yhdistyksen aloittaman kansalaisvastuksen vuoksi.

1980

  • Toinen koskisota: Kainuun Valo Oy:n ajama ns. pienvoimalahanke, jota selvä enemmistö kunnallispoliitikoista vastusti. Kysymys oli aiempaa kevyemmästä rakentamissuunnitelmasta, joka olisi ohjannut vedet Lammasjärvestä Kärenjärven kautta Ontoseen. Pajakkakoskeen olisi jätetty ”silmän iloksi” vähän virtausta. Lammasjärven ja hankkeeseen kuuluvien pienempien järvien rantaviivaa noin 150 km olisi joutunut luonnottoman säännöstelyvaihtelun alaiseksi.

  • Kainuun luonnonsuojeluyhdistysten vesistöviesti Lentiirasta Kajaaniin tervaveneellä ym. aluksilla soutaen.

  • Alkaa metsäpeuran siirtoistutustoiminta.

1982

  • Koskela-rakennus Pajakan rannalle, soidensuojelualueita perustetaan. Kansalaisadressin kerääminen Pajakan koskimaiseman säilyttämiseksi.

1983

  • Seura järjesti yhdessä luonnonsuojelupiirin kanssa luonnonsuojeluväen metsäpäivän (2-päiväinen) Kuhmossa.

  • Kirjastohanke kiihdyttää.

 

80-luvun toimintaa: Luonnontilaisia soita ja metsiä puolustamaan

1983 metsäseminaari Kuhmossa (yhdessä Kainuun luonnonsuojelupiirin kanssa). Tarkoituksena oli esitellä Lentua-Seuran soidensuojeluohjelma sekä tuoda esiin seminaarin muodossa arvostelu metsähallituksen yksipuolisia metsienkäsittelymenetelmiä kohtaan. Seminaari sai laajaa julkisuutta, varsinkin valtakunnallisen tason kiisteltyjenkin ”toisinajattelijoiden” mukana olon vuoksi.

Soidensuojeluohjelman puolustaminen oli Lentua-Seuran tavoitteena 1980-luvun alussa. Kuhmoon perustettiinkin kuusi soidensuojelualuetta: Teeri-Lososuo, Hanhisuo-Teerisuo, Juortanansalo, Rimpisuo-Tiilipuro, Suoniemensuo ja Kinnussuo-Mustinsuo.

Elimyssalo, Lentua ja Iso-Palonen – Maariansärkät saivat lakisääteisen suojelupäätöksen Ystävyyden puiston muodossa vuonna 1990. Kuhmo sai kompensaationa Ystävyyden puiston opastus- ja tutkimuskeskuksen, jolle rakennettiin toimitilat ympäristöministeriön n. 10 miljoonan markan rahoituksella vuonna 1993. Nykyisin ”Kääpälinnassa” on yhteensä yhdeksän vakinaista työntekijää sekä keskimäärin n. 40 projekti- ja työllisyysvaroin palkattua henkilöä.

 

1990-luku

  • Toimintaa vanhojen metsien suojelemiseksi; arvokkaimpien kohteiden kartoittamista sekä yhteistyötä inventoijien kanssa.

  • Toimintaa ydinjätteettömän Kuhmon puolesta yhdessä Romuvaara-liikkeen kanssa.

  • Suurpetojen (karhun ja suden) metsästykseen liittyvää keskustelua ja vaikuttamista yleisötilaisuuksien ja julkilausumien muodossa.

  • Kuhmolaiseen luontoon liittyviä yleisötilaisuuksia.

  • Vuosittaiset linturetket.

  • Perinnebiotooppien hoitoa.

  • Korttisarjoja alkuperäisen kuhmolaisen erämaaluonnon suojelemiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi.

  • Julkilausumia ajankohtaisiin epäkohtiin.

  • Luontokasvatusta varhaisnuorille ja kasvattajille opastetuilla lähiluontoretkillä.

  • Yhteistyötä metsähallituksen alue-ekologisissa suunnittelutyöryhmissä.

  • Toimintaa Kuhmon erämatkailun edistämiseksi.

 ...

Yhdistyksen puheenjohtajat

Markus Ala-Heikkilä          1969–1980
Eero Turunen                     1981–1984
Tero Poukkanen                1985–1991 ja 1994–1996
Ilkka Valkama                    1992–1993
Hanna Heikkilä                  1997–2002
Matti Komulainen               2002–2006
Tarja Leinonen                   2006–2012
Mervi Laaksonen               2012–2014
Sabrina Logeais                2015–2016
Antti Sallinen                      2017–