Vuosi 2006

 

Jäsenistö

Suomen Luonnonsuojeluliitto raportoi jäsenistön uudella tavalla. Tavallisten ja perhejäsenten lisäksi on tullut niin sanottuja lahjoittajajäseniä, jotka ovat pääasiassa face-to-face –kampanjan tulosta. Face-to-face tarkoittaa, että kadulla palkatut työntekijät (lähinnä Oulun rotuaarilla) kyselevät ohikulkijoilta haluavatko he tukea luonnonsuojelutyötä. Joulukuussa 2006 maksaneita jäseniä oli 35 (5 ei maksanutta), lahjoittajajäseniä 5 ja perhejäseniä 3. Yhteensä maksaneita jäseniä oli siis 43 eli saman verran kuin joulukuussa 2005.

  

Kokoukset

Muita kuin sääntömääräisiä kokouksia ei pidetty. Kevätkokous pidettiin 6.4.2006 ja syyskokous 30.10.2006.

 

Toiminta

Yhdistyksen hallituksen jäsenistä Tarja Pasma ja Anneli Heikkilä osallistuivat Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin yhteiseen 30-vuotisjuhlaan. Lahjaksi annettiin 50 euron lahjoitus Ikimetsän ystävät ry:lle ikimetsän ostoon (http://www.ikimetsanystavat.fi). Muuten toiminta on ollut lähinnä lausuntojen antamista ja muistutusten tekemistä eri hankkeista sekä kannanottojen laatimista. Puheenjohtaja osallistui luonnonsuojelupiirin 18.11.2006 Sanginsuun seurakuntakodilla pidettyyn syyskokoukseen.

 

Yhteenveto vuoden 2006 kaavahankkeista ja yhdistykselle tulleista ilmoituksista

  • 20.1.2006 tuli Haukiputaan kunnan ympäristösihteeri Jussi Muilun ilmoitus, että Kari Isohätälän ampumaradan ympäristölupahakemuseen on tullut 10 muistutusta. Muistutusten johdosta hakija on muuttanut hakemustaan ja ympäristölupahakemus asetetaan uudelleen näkyville 20.2.2006 saakka. Lsy ei ottanut kantaa uuteen lupahakemukseen. Aikaisemmasta lupahakemuksesta jätettiin mielipide.
  • 24.2.2006 jätettiin mielipide Ylikiimingin kunnanhallitukselle Kokkokankaan seudullisesta monitoimikeskuksen osayleiskaavaluonnoksesta.
  • 9.6.2006 tuli Ylikiimingin kunnan vastine Kokkokankaan monitoimikeskushankkeesta jätettyyn mielipiteeseen. Lausuntoja oli pyydetty 14:ltä mm. Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiriltä ja mielipiteitä oli jätetty kahdeksan, lsy:n lisäksi mm. myös Kiiminkien lsy sekä Loukkojärven kyläläiset. Pääosin kaikille vastine oli sama eli mielipide ei aiheuta osayleiskaavaluonnoksen muutostarvetta.
  • 27.6.2006 tuli Salvor Oy:lta kutsu keskustelutilaisuuteen, joka pidettiin torstaina 3.8.2006. Ympäristöteknologian yritys Salvor Oy suunnittelee pilaantuneiden maiden ja teollisuuden sivutuotteiden käsittely- ja loppusijoitusaluetta Punaisenladonkankaalle (Haukiputaalla, Kiimingin ja Oulun rajan läheisyydessä). Kukaan lsy:n hallituksen jäsenistä ei osallistunut tilaisuuteen.
  • 10.8.2006 jätettiin huomautus Martinniemen osayleiskaavan luonnos II:sta
  • 27.9.2006 tuli Salvor Oy:n kutsu 11.10.2006 pidettävään tilaisuuteen, jossa esitellään Punaisenladonkankaan Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen tulokset. Lsy:n hallituksen jäsenistä ei kukaan osallistunut tilaisuuteen. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä 2.10.-30.11.2006 virka- ja aukioloaikoina mm. Haukiputaan kunnanvirastolla. Kannanottoja YVA:sta voi jättää 30.11.2006 mennessä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukseen. 30.10.2006 pidetyssä syyskokouksessa päätettiin, että koska aika eikä asiantuntemus ei riitä, kannanottoa ei jätetä. Jätteiden käsittelykeskuksen paikkakin on jo päätetty seutuyleiskaavassa.
  • Punaisenladonkankaan lähellä asuvat asukkaat, lähinnä Jylkynkankaalla ja Kuivasjärjevellä asuvat, ovat aktivoituneet vastustamaan jätteidenkäsittelykeskushanketta. Jylkynkankaalainen Timo Lahtela otti yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan ja toivoi, että Haukiputaan Luonnonsuojeluyhdistys ottaa kantaa Salvor Oy:n YVA:aan. Sen kuulemisaikaa oli jatkettu joulukuun 2006 loppuun saakka. Lsy jätti 29.12.2006 hankkeesta lausunnon. Haukiputaalaisittain katsottuna huolestuttavinta hankkeessa on jätevesien lasku Kalimenojaan ja tätä myötä vaikutukset aina Perämerelle saakka. Laajemmin nähtynä lisääntyvä rekkaliikenne ja pölyävät jätetuhkat.

 

Yhteenveto vuoden 2006 tiedotteista ja kannanotoista

  • 10.8.2006 tiedote: Kurtinhauta ja Onganranta jätettävä virkistysalueeksi Oulun seutukaavaa noudattaen
  • 30.10.2006 kannanotto vesistöjen suojelemisesta.