Sijainti: Pääsivu / Metsien luonnonhoitokysymykset työllistävät Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiriä myös ensi vuonna

Metsien luonnonhoitokysymykset työllistävät Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiriä myös ensi vuonna

lapsetmetssskuvamikkooivukka.jpg
Taajamametsäseminaarissa käsiteltiin mm. lähimetsien merkitystä päiväkodeille. Kuva: Mikko Oivukka.
Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokouksessa lauantaina 11.11.2017 Salossa valittiin ensi vuoden hallitus ja käytiin läpi toiminnan painotuksia. Puheenjohtajana jatkaa naantalilainen Saija Porramo, joka on toiminut piirin puheenjohtajana vuodesta 2015 alkaen. Porramo haluaa jatkossakin keskittyä luontoon ja ympäristöasioihin liittyvän tiedon jakamiseen ja keskustelevaan yhteistyöhön Luonnonsuojelupiirin ja sen yhteistyökumppaneiden välillä.

Luonnonsuojelupiirin kuluvaan vuoteen on kuulunut koulutustilaisuuksia esimerkiksi kaavoituksesta ja ympäristölupa-asioista, ja kunnan ympäristöasioiden kanssa työskenteleville suunnattu taajamametsien hyvinvointivaikutuksia käsittelevä seminaari yhdessä Kaarinan kaupungin kanssa. Piiri on osallistunut erilaisiin seminaareihin ja työryhmiin, joissa muun muassa on edistetty vuoropuhelua metsäalan ja luonto- ja ympäristöjärjestöjen välillä ja nostettu esille vapaaehtoisten tärkeyttä suojelutyössä, sekä ympäristönsuojelua edistäviin hankkeisiin. Vuonna 2018 piiri keskittyy metsien suojeluun; taajamametsien tärkeyteen ja talousmetsien hoitoon.

- Tavoitteena on lisätä ihmisten tietoisuutta metsien terveyshyödyistä. Metsien arvo on paljon enemmän kuin rahalla voi mitata; metsät merkitsevät meille valtavasti sekä henkisen että fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Metsät ovat perintömme, joka kattaa muun muassa rikkaan eliölajiston, monipuoliset virkistyskäyttömahdollisuudet sekä maisemalliset arvot, sanoo Porramo. - Puun tuoton ohella myös näitä tulee vaalia ja säilyttää tuleville sukupolville.

Luonnonsuojelupiirin hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi: Jussi Laaksonlaita ja Maritta Laukkanen (Parainen), Kukka Hammarström ja Mai Suominen (Kaarina), Eva-Liisa Raekallio, Pertti Sundqvist ja Emma Kosonen (Turku), Sanna Tikander (Salo) ja Rauno Laine (Uusikaupunki). Varajäseniksi valittiin Pia Roering ja Miika Meretoja (Turku), Vesa Raivo (Mynämäki-Mietoinen) ja Johanna Aaltonen (Naantali).

Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri on yksi Suomen luonnonsuojeluliiton 15 piirijärjestöstä ja siihen kuuluu 15 paikallisyhdistystä. Jäseniä on vajaa 3000.

- Luonnonsuojelupiirillä on tärkeä rooli vaikuttaa ympäristön- ja luonnonsuojeluun ja tukea osaltaan myös viranomaisia heidän työssään, Porramo kertoo. - Paikalliset luonnonsuojeluyhdistyksemme ovat matalakynnyksisiä tahoja, joihin asukkaat usein ottavat yhteyttä huolestuessaan hakkuista, kaavoituksesta ja rakennushankkeista tai vaikka vesistön tilasta.

copy_of_KuvaPirjoRinne.JPG
Paikallisyhdistysten talkootyöllä mm. ylläpidetään arvokkaita perinnemaisemia. Kuva: Pirjo Rinne
Lisätietoja:

  • Hannu Klemola, Luonnonsuojelupiirin aluepäällikkö, puhelin 040 372 5301 (tavoitettavissa ma 13.11. alkaen)
  • Saija Porramo, piirin puheenjohtaja, puhelin 0400 765 442

Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri on Suomen luonnonsuojeluliiton maakuntajärjestö, joka edistää toimialueensa luonnon- ja ympäristönsuojelua.

« huhtikuu 2024 »
huhtikuu
matiketopelasu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930