Sijainti: Pääsivu / Ilpo Haahtelan ympäristövalokuvanäyttely esillä Luonnonsuojelukeskuksessa

Ilpo Haahtelan ympäristövalokuvanäyttely esillä Luonnonsuojelukeskuksessa

IMG_0994.JPG
Kuva: Ilpo Haahtela

Turun Biologisen museon entisen johtajan, eläintieteilijä ja meribiologi Ilpo Haahtelan näyttely Saa nauraa - ympäristövalokuvia on esillä Luonnonsuojelukeskuksella (Martinkatu 5, Turku) maaliskuun alusta kevään loppuun.

Näyttelyyn on koottu 11 värivalokuvaa hyvin erilaisista tavalla tai toisella elinympäristöömme liittyvistä tapahtumista tai tilanteista, joista monet ovat ikäviä, vaikka valokuvia katsellessa hymyilyttää tai naurattaa. Useimmat valokuvat on otettu Kaarinassa 1980-luvulta alkaen.

Ympäristövalokuvat ovat todisteita tapahtuneesta. Niiden ottaminen oli filmikameralla työlästä, koska kuvauskalustoa piti aina kantaa mukana kaiken varalta. Näyttelyn kuvat on otettu varsin vaatimattomilla kameroilla tähdäten ensisijaisesti kohteen dokumentointiin valokuvauksellista suoritusta kuitenkaan unohtamatta. Digikamera on helpottanut kuvaamista olennaisesti, koska lähes kaikilla on nykyään mukana hyvä kamera, josta kuvaaja voi heti nähdä kuvaamisen tuloksen.

Turussa vuonna 1935 syntynyt Haahtela asuu Kaarinassa ja on pitänyt valokuvanäyttelyitä 1980-luvulta alkaen muun muassa Kaarinassa, Turussa, Forssassa ja Hämeenlinnassa.

Näyttelyä on taloudellisesti tukenut Kaarinan kaupunki.

Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri on Suomen luonnonsuojeluliiton maakuntajärjestö, joka edistää toimialueensa luonnon- ja ympäristönsuojelua.

tammikuu 2020 »
tammikuu
matiketopelasu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031