-
La 13.10. "Reitti 2020" -vaellus Helsingin päärautatieasemalta Uutelaan
-
Kaupunkivaellus
Located in
Tapahtumat
-
Opi tuntemaan lintuja äänistä
-
Kuunneellaan ja opetellaan lintujen laulua päivälintujen iltalaulusta yölintujen aloitukseen.
-
Luonto lainassa Järvenpään kirjastossa
-
Jo perinteeksi muodostunutta Luonto lainassa -teemaviikkoa vietetään vuonna 2018 viikolla 6, eli 5.–11. helmikuuta. Tällä kertaa teemana on "metsä kutsuu sinua”. Vuosi on myös Suomen luonnonsuojeluliitolle erityinen, sillä liitto täyttää 80 vuotta ja viettää niin ikään metsäteemavuotta.
Located in
Tapahtumakalenteri
-
Järvenpään Luontokerho Joukhainen retkeilee
-
Tervetuloa mukaan Järvenpään ympäristöyhdistyksen luontokerho Joukhaisen toimintaan! Luontokerho on suunnattu peruskouluikäisille lapsille, mutta nuoremmatkin lapset ovat tervetulleita mukaan vanhemman tai vanhempien seurassa.
Located in
Tapahtumakalenteri
-
Jympyn Syyskokous 31.10.2017 Järvenpäässä
-
Sääntömääräinen syyskokous, tervetuloa mukaan suunnittelemaan toimintaamme!Tarjolla kahvia ja teetä. Jotta voimme toimia Järvenpään hyväksi tarvitsemme mukaan aktiivisia ihmisiä, nyt on oikea aika tulla tutustumaan, meitä on Järvenpäässä jo 300! Hyvä me!
Kokouskutsu on julkaistu Viikkouutiset -sanomalehdessä lauantaina 21.10.2017.
Located in
Tapahtumakalenteri
-
PERUUTUS: Kaavaseuraajan viriketyöpaja Loviisassa 3.12.2016
-
Loviisan työpaja on siis peruttu eikä sitä ole 3.12. vaan myöhemmin
Located in
Toiminta
/
Tapahtumakalenteri
-
Luonnonpäivä 4.2 "Sukella talveen": Koskikararetki Myllykoskelle ja pääkirjasto, Nurmijärvi
-
Nurmijärven Luonto järjestää Koskikararetken Myllykoskelle klo 9-10.30 sekä askartelemme yhdessä kierrätysmateriaaleista hauskoja tarvikkeita pääkirjastossa klo 11-14. Tervetuloa mukaan!
-
Luonto lainassa-teemaviikko: Klaukkalan kirjasto, Nurmijärvi
-
Nurmijärven Luonto Klaukkalan kirjastossa: Askartelemme yhdessä kierrätysmateriaaleista hauskoja tarvikkeita. Tervetuloa mukaan!
-
Luonto lainassa-teemaviikko: Rajamäen kirjasto, Nurmijärvi
-
Nurmijärven Luonto Rajamäen kirjastossa: Askartelemme yhdessä kierrätysmateriaaleista hauskoja tarvikkeita. Tervetuloa mukaan!
-
Linturetki Hankoon
-