Sijainti: Pääsivu / Toiminta / Tapiolanvainio Kokemäeltä suojeluun

Tapiolanvainio Kokemäeltä suojeluun

Luonnonperintösäätiö osti Kokemäellä sijaitsevan Tapiolanvainion 16 hehtaarin metsän maaliskuun lopulla. Kaupan rahoitti suurimmaksi osaksi Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri Arvi ja Eija Laaksosen jättämän testamentin turvin. Yhdessä Satakunnan piirin kanssa Luonnonperintösäätiö on etsinyt Satakunnan ikimetsää jo kymmenisen vuotta. Välillä on ostettu Noormarkusta Tapiola, jonka jälkeen varoja oli vielä käytettävissä toisen, vielä runsaspuustoisemman alueen hankkimiseksi.

Tapiolanvainio sijaitsee Ahvenuksen kylässä, reilun kilometrin päässä sen kaakkoispuolella sijaitsevasta Puurijärven kansallispuistosta. Tapiolanvainion pohjoispuolella levittäytyy laajahko asumaton metsäalue. Etelän puolella melko lähellä rautatie, jonka taakse Tapiolanvainio jää vain pikkutien tavoittamaksi.

Tilan alkuperäinen nimi on Vainio erillään sijaitsevan talonpaikan mukaan, ja se kuului vuosina 1935-76 Matti Anttilalle, joka sai sen kun hänen äitinsä suuri Anttilan perintötila jaettiin suvun lapsille. Matti Anttila oli suuri metsänystävä – hänelle nämä sydänmaat merkitsivät henkilökohtaista maisemaa, jota hän halusi säilyttää ehjänä.

Tapiolanvainion metsä onkin nykyään harvinaislaatuinen, aarniomainen kokonaisuus. Metsäalueen itälaidalla sijaitsee rehevä korpinotkelma, josta länsilounaaseen ja itään kohoavat kalliot jyrkänteineen ja louhikkoineen. Luonto on monipuolista notkelman tervalepikoista kankaiden kuusikoihin ja lakikallioiden karuihin männiköihin. Kankaalla puusto on paikoin vanhaa ja jykevääkin kuusikkoa. Eriasteista lahopuuta on todella paljon, myös järeitä maapuita ja pystyyn kuolleita kuusia. Korpinotkelman puroa on joskus matalasti kaivettu, nyt se on jo luonnon huomaan palautumassa. Pienialaiset soistumat ja lähteisyys lisäävät monimuotoisuutta.

Pesimälinnustosta löytyykin harvinaistuvia vanhenevan kuusimetsän lajeja, kuten pohjantikka. Metsässä viihtyvät myös varpuspöllö, peukaloinen, puukiipijä ja palokärki.

Tapiolanvainio on Luonnonperintösäätiön 49. suojelualue ja Satakunnan neljäs.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Anneli Jussila, Luonnonperintösäätiö, p. 040 586 3950, info@luonnonperintosaatio.fi

Aluesihteeri Risto Vilen, Satakunnan luonnonsuojelupiiri, p. 044 0211 838, satakunta@sll.fi

Painokelpoisia kuvia ladattavissa osoitteessa: http://luonnonperintosaatio.fi/tiedotteet/media/pressikuvat

Luonnonperintösäätiö on perustettu vuonna 1995. Sen päätehtävänä on suojella suomalaista metsäluontoa. Säätiö saa varansa yksityisistä lahjoituksista. Metsänystävillä on mahdollisuus osallistua metsän suojeluun ostamalla palan ikimetsää tai antamalla sellainen merkkipäivä- tai joululahjaksi. Säätiöön voi tulla mukaan myös säännölliseksi kummilahjoittajaksi. www.luonnonperintosaatio.fi

Ikimetsän ystävät ry. tukee Luonnonperintösäätiön työtä muun muassa tiedottamalla ja neuvomalla metsiensuojelussa sekä järjestämällä hoitotalkoita ja retkiä Luonnonperintösäätiön suojelualueille. www.ikimetsanystavat.fi