Tällä palstalla ilmestyy epäsäännöllisesti uutisia, pohdintoja ja pähkäilyjä maailman menosta ja milloin mistäkin. Hyvä lukija, olet tervetullut kirjoittamaan palstalle! Jos kiinnoistuit ajatuksesta, ole hyvä ja ota yhteyttä piirin puheenjohtajaan.

Korostettakoon, että esitetyt mielipiteet eivät missään mielessä edusta luonnonsuojelupiirin kantoja,vaan ovat yksinomaan kirjoittajan yksityisiä mielipiteitä.

Kommentit, kysymykset, kanteet ja muu palaute pyydetään lähettämään sähköpostitse kirjoittajalle.

     _______________________________________________________________________________

Heikki Simola

Neljä päivää on kulunut Japanin tuhoisasta maanjäristyksestä ja tsunamista. Rannikon ydinvoimaloita kohdannutta tuhokierrettä ei ole saatu hallintaan. Yhä huolestuttavammat uutiset kertovat pahenevasta kriisistä. Ainakin neljä, mahdollisesti paljon suurempi määrä ydinreaktoreita on vaurioitunut korjauskelvottomiksi, ja vakavan ydinsaastepäästön vaara on edelleen hyvin suuri.

Näin vakavat ydinonnettomuudet ovat harvinaisia – onneksi. Ne ovat yllättäviä tapahtumia. Sama kaava toistuu asiantuntijoiden arvioissa taas kerran, kuten Three Mile Islandiin ydinsulan ja Tshernobylin reaktoripalon kohdalla: kukaan ei osannut kuvitella sitä epätodennäköistä tapahtumaketjua, joka johti onnettomuuteen. Suuronnettomuudet ovat juuri sellaisia: niitä ei osata ennakoida. Tosin Risto Isomäki ennusti jo vuosia sitten tällaisen useampaa ydinvoimalaa samanaikaisesti kohtaavan tsunamionnettomuuden, mutta virallinen asiantuntijamielipide toki hänet tuomitsi haihattelijaksi.

Virallisesti tällaista ei siis voi tapahtua. Ainakaan meillä Suomessa, jossa turvallisuuskulttuuri on korkeaa tasoa. Kansalaisia on meillä, niin kuin muuallakin, vuosikymmenet valistettu siitä, että ydinvoimala ei voi räjähtää, koska vaaratilanteessa se aina voidaan hätäpysäyttää. Hätäpysäytys on reaktorin normaaliin käyttöön kuuluva toimenpide. Häiriön sattuessa reaktorin säätösauvoilla keskeytetään ydinreaktio. Fukushiman onnettomuussarjan opetus on se, että hätäpysäytys ei riitä, vaan sen jälkeenkin reaktoria on kyettävä tehokkaasti jäähdyttämään vähintään useita vuorokausia. Tätä ei ole Suomessa kerrottu. Uusi Olkiluoto kolmonen tulee olemaan maailman suuritehoisin ydinvoimala, prototyyppi, jonka polttoainekierto tuottaa vielä nykyisiäkin voimaloita suuremman jäähdytysongelman.

Miten käy, jos esimerkiksi suuri öljy- tai kemikaalipäästö ydinvoimalan jäähdytysveden ottoputken lähellä pakottaa keskeyttämään meriveden pumppaamisen voimalan jäähdytysjärjestelmään? Kuka uskaltaa vakuuttaa, että se ei ole mahdollista? Ja jos Loviisassa tai Olkiluodossa ei tällaista koskaan voisikaan tapahtua, niin onko vastaava tilanne mahdoton myös Sosnovyi Borissa? Entä jos terroristit ymmärtävät tuhota jäähdytysvesipumppaamot, eivätkä yritäkään iskeä vahvasti suojattuun reaktorirakennukseen?

Ydinvoima on poliittinen valinta. Taas kerran o syytä kysyä, onko valinta ollut viisas. Tällä hetkellä ajankohtaista vastuuta ydinvoiman lisärakentamisesta kantaa nykyinen eduskunta. Viime keväällä ryöpsähtänyt keskustelu unohdetusta ydinvastuulaista tuotti lopulta sen tuloksen, että eduskunta sääti vuonna 2012 voimaan astuvan uuden ydinvastuulain, jossa toiminnan harjoittajalle säädetään periaatteessa rajoittamaton vastuu ydinvoimaonnettomuuksista. Laitoksenhaltijan on hankittava vakuudet korvauksille jopa 700 miljoonaan euroon asti. Sen päälle noin 150 miljoonaa korvaa kansainvälinen ydinvoimavaltioiden yhteisö. Ja tämän yli menevistä vahingoista yhtiö vastaa omaisuudellaan. Uudessa laissa ei valtion vastuuta mainita sanallakaan. Käytännössä toki ydinvoimayhtiö, jonka voimala tuhoutuu, on taatusti aivan rahaton tuossa vaiheessa. Sanomatta siis jää, että valtio, viime kädessä me veronmaksajat, kannamme lopullisen vastuun ydinenergian käytöstä. Sitä voimme pysähtyä miettimään, samalla kun hiljennymme muistamaan Japanin onnettomuuden uhreja.

Viimeisenä toimenani luonnonsuojelupiirin puheenjohtajana olin uudenvuoden aattoiltana laskemassa seppelettä Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen muistolle. Pienimuotoinen tilaisuus entisellä läänin(!)virastotalolla ylitti uutiskynnyksen hienosti – Karjalainen teki jutun kuvan kanssa, ja pääsin myös alueradion haastatteluun. Muistoseppeleen nauhoissa oli teksti:

Kun maassa on halpakauppiaitten mielen mukainen hallitus, niin ympäristöasiatkin pannaan alennukseen. Aluehallinnon uudistus lakkautti itsenäiset ympäristökeskukset maakunnista. Ne sulautettiin uusiin ELY-keskuksiin, oireellisesti nimellä ”ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue”. ELY-keskusten strateginen tulosohjaus hoidetaan työ- ja elinkeinoministeriössä, vaikka sisältökysymyksiä toki edelleen valvovat asianomaiset sektoriministeriöt. Nähtäväksi jää, kuinka pahasti valtion tuottavuusohjelma jatkossa puree jo nykyisellään alibudjetoituun ympäristöasioiden hoitoon.

Hallinnonuudistus toi muutoksia satoihin säädöksiin, jotka Vanhasen hallitus ja eduskunta summassa siunasivat. Nuijan kopautuksella muun muassa kumottiin laki ympäristöhallinnosta tarpeettomana.

Valitettavasti näyttää siltä, että ympäristöhallinnon alasajo on hallituksen johdonmukaista politiikkaa. Asioiden sujuvuuden edistämisen nimissä pannaan talouden lyhytnäköiset intressit ympäristönäkökulman edelle monissa muissakin meneillään olevissa lakiuudistuksissa. Eduskunnassa keskustellaan jo ympäristöministeriön lakkauttamisesta, jota eräät Keskustan edustajat ovat kovaan ääneen vaatineet. Joulun alla täysistunnossa päähallituspuolueen edustajat vakuuttelivat ainoastaan sitä, että nykyinen hallitus ei tule sitä tekemään, koska hallitusohjelmassa ei asiaa mainita. Lausumatta jäi, onko Venäjän mallin mukaisen luonnonvaraministeriön perustamista jo jossakin hämärissä kabineteissa kaavailtu seuraavan vaalikauden hallitusohjelmaan.

Elämme pimeitä aikoja. Vapaaehtoista ympäristöliikettä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Työ jatkuu, ja varmasti toki myös luonnonsuojeluväen hyvä yhteistyö uudessa organisaatiossa toimivien ympäristövirkamiesten kanssa. Varsin harmaissa tunnelmissa kuitenkin nyt jätän piirin puheenjohtajuuden Sannalle (joka toivottavasti jaksaa tätä blogipalstaakin viljellä hiukan edeltäjäänsä vireämmin). Itse jatkan kyllä edelleen piirihallituksessa, ja pitkästä aikaa myös Joensuun luonnonystävien hallituksen jäsenenä. Valoisampaa aikaa

toivoen