Sijainti: Pääsivu / Jotain muuta - muuta jotain / 37. Vihreitä taimia

37. Vihreitä taimia

”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.” Pitää paikkansa myös ympäristöasioissa. Lasten sydämissä on luonnostaan rakkaus luontoon ja ympäristöön. Lapset rakastavat eläimiä, kukkia, puita, vettä ja aurinkoa, metsiä ja rantoja. Meidän aikuisten tehtävä on olla tuhoamatta tuota rakkautta. Meidän tulee ihmetellä yhdessä lasten kanssa, jakaa omia tietojamme ja etsiä yhdessä vastauksia kysymyksiin, joita emme tiedä. Ja ennen kaikkea meidän tehtävämme on opettaa lapset kunnioittamaan ja suojelemaan kaikkea elävää.

Lapset ovat siitä ihmeellisiä, että heille luonnonsuojelun tarve on itsestäänselvyys. He eivät kyseenalaista vaikkapa pandan tai saimaannorpan tai lähimetsän suojelutarvetta. Heille luonto on arvokasta vain siksi että se on olemassa.

Kulutuksen vähentäminen, kierrätys, energian säästö ja muu ovat lasten elämässä aivan itsestäänselvyyksiä, jos me ne siihen ohjeillamme ja esimerkillämme tuomme.

Suuri kiitos kaikille ammattikasvattajille, jotka jatkuvasti väsymättä tekevät tärkeää ympäristökasvatustyötä erilaisin projektein ja ideoin ja pienin tärkein arjen valinnoin. Tuskin mikään on yhtä tärkeää kuin pienten vihreiden ihmistaimien kasvatus!