Sijainti: Pääsivu / Toiminta / Perinnemaisemat

Perinnemaisemat

Huolehdimme alueen perinnemaisemista. Talkoovoimin kunnostetaan syksyisin Suutarinpeltoa Kouvolassa ja Kaaliojan ketoa Iitissä.

Suutarinpelto

Suutarinpelto Kouvolassa

Suutarinpelto sijaitsee Pikku-Palomäessä ulkoilureitin varrella. Se on metsittyvä rinnepelto, jossa on ketoa ja tuoretta niittyä.  Aluetta raivataan ja maisemaa avataan poistamalla pajukkoa. Kohde metsittyisi ja kasvaisi umpeen ilman hoitoa.

Alueelle on luotu hoitosuunnitelma joitakin vuosia sitten. Tavoitteena on saada avoin niitty, jolla kasvaa siellä täällä pihlajia, koivuja, kuusia, mäntyjä ja katajia. Varsinkin vadelman, metsälauhan, timotein ja maitohorsman leviäminen estetään säännöllisellä niittohoidolla. Samalla lisätään lämmintä ja avointa kasvupaikkaa suosivien hyönteisten, kuten päiväperhosten elinoloja.

Kedolla kasvaa ketonoidanlukkoa (Botrychium lunaria). Muuta lajistoa ovat mm. kurjenkello,
huopakeltano, ahopukinjuuri, kissankello, harakankello, metsämansikka, purtojuuri, ahomatara, 
paimenmatara, häränsilmä sekä kultapiisku.

Suutarinpellolla on pidetty talkoita 2000-luvun alusta alkaen lähes joka vuosi. 

 

 

Kaaliojan talkoot

Kaaliojan keto Iitissä

Iitissä sijaitseva Kaaliojan keto on aikaisemmin ollut laidunniittynä. Kedolta on tavattu eri kasvilajeja kuten esimerkiksi häränsilmää, ketonoidanlukkoa, hakarasaraa, ketokatkeroa, kesämaitiaista ja keltanokitkeröä. Ketokasvien kasvualuetta voidaan lisätä poistamalla alueelta pensastoa ja joitakin puita. Ketoa ympäröivässä metsässä kasvaa Suomen ainoat luonnonvaraiset taponlehtiesiintymät. Pohjois-Kymen Luonto on "perinyt" Kaaliojan kedon hoidon Järvi-Kymen Luonnolta, joka yhdistyi Pohjois-Kymen Luontoon vuoden 2009 alusta.

 

Silta
Kaaliojan silta, kuva Mikko Hannonen

 

Evästauko
Evästauko Kaaliojan talkoissa 26.7.2014, kuva Mikko Hannonen

Niitetty ja haravoitu
Talkoolaisten työn jälki 2014, kuva Mikko Hannonen

kaalioja ennen
 

kaalioja jalkeen
 

kaalioja evas

Kaaliojan talkoissa syyskuussa 2013 (kuvat: Anna-Maria Rastas)

 

Yhdistyksen alueella sijaitsee lisäksi kalliosinisiiven esiintymisalue Multamäessä. Osallistumme siellä Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin järjestämiin talkoisiin. Multamäen lisäksi olemme mukana muistakin Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin perinnemaisemakohteissa (Mustaviiri, Hinkaböle).

Talkookuvia

Talkoissa on aina mukava tunnelma, ja haravoinnin ja niittämisen lomassa maistuu eväskahvit!

Katso tämän vuoden talkoopäivät toimintakalenterista ja tule mukaan!