Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Piirin tiedote Hossan hakkuista

Piirin tiedote Hossan hakkuista

Kainuun luonnonsuojelupiiri ry tiedottaa 14.11.2011 Julkaisuvapaa

Hossaa ei saa pilata hakkuilla!

Saamiemme tietojen ja myös paikallislehdessä kirjoitetun mukaan 

(Ylä-Kainuu, 3.11.) Hossan retkeilyalueelle on tälle talvelle suunniteltu hakkuita.

Alueen matkailuyrittäjät ovat jo aktivoituneet vaatimaan alueen

täydellistä suojelua kansallispuistostatuksen alla. Kainuun

luonnonsuojelupiiri ry yhtyy matkailuyrittäjien vaatimukseen, koska

näyttää siltä, että aluetta hallinnoiva Metsähallitus ei itse

kykene toimimaan järkevästi.

 

Suomussalmella sijaitseva Hossan retkeilyalue on yksi seitsemästä valtion 

retkeilyalueesta Suomessa ja Kainuun laajin Natura-alue. Se oli

perustamisensa aikaan vuonna 1979 yksi ensimmäisistä valtion

retkeilyalueista. Alueen 8 955 ha:n kokonaispinta-alasta Natura

2000-suojelualueverkostoon kuuluu 8 835 ha.

Hossa äänestettiin Vuoden Retkikohde 2011 -kilpailun voittajaksi. Äänestykseen

osallistuivat alueen käyttäjät eli juuri ne, jotka ovat kokeneet

alueen erityislaatuisuuden ja tenhon. Tämän seurauksena

kävijämäärät alueella ovat voimakkaasti nousseet. Eikä ihme:

Hossan maisemat ovat poikkeuksellisen komeat, runsaslukuiset joet ja

järvet kirkasvetisiä ja metsien kätköissä ja harjujen päällä

risteilevät polkuverkostot laajat ja hyvin hoidetut. Hossassa on

hyvät palvelut kalastajille, patikoijille, hiihtäjille ja jopa

sukeltajille. Osa alueesta on mahdollista kulkea ja kokea myös

pyörätuolia käyttävien asiakkaiden.

Metsähallituksen vastikään tekemän kävijätutkimuksen mukaan peräti 42 prosenttia 

kävijöistä oli alueella ensimmäistä kertaa. Yksi kiinnostuksen

herättäjä on ollut juuri valinta vuoden retkikohteeksi.

Alueen hoito- ja käyttösuunnitelma vahvistettiin vuonna 2004. Sen mukaan Euroopan

unionin luontodirektiivissä määritetyt priorisoidut luontotyypit,

boreaaliset luonnonmetsät, puustoiset suot ja aapasuot, jäävät

kaiken metsänkäsittelyn ulkopuolelle. Myöskään muita alueen

luontoarvoja heikentäviä toimia ei sallita. Kaiken kaikkiaan 56 %

alueesta on direktiivillä suojeltua. Metsätalouden piirissä olevia

metsiä on hoidettava niin, että maisema ja lajisto säilyvät. 

 

Kainuun luonnonsuojelupiiri ry esitti lausunnossaan hk-suunnitelmasta jo

vuonna 2003, että alueella olisi kaikenlainen metsätalous

kiellettävä koska edes mielikuvatasolla retkeilyalueen ja

metsätalouden yhdistäminen ei toimi, ei edes pienimuotoisena. Sen

sijaan esitimme, että aluetta tulisi kehittää vain

virkistyskäytön ja luontomatkailun näkökulmasta.

 

Kainuussa on jäljellä enää vain pieniä sirpaleita vanhaa metsää. Näiden

metsien käsittelyä Metsähallitus perustelee sillä, että metsien

ikärakenteen takia hakkuukypsiä metsäaloja ei ole riittävästi.

Tämä on kuitenkin todella lyhytnäköistä ajattelua jossa ei

piitata tulevien sukupolvien tarpeista ja toiveista, puhumattakaan

koko biosfäärin tulevaisuudesta! Tämän yhteisen luonnon ja koko

biosfäärin varassa on kuitenkin koko ihmiskunnan tulevaisuus ja

elämä.

 

Nyt Hossaan suunnitellut hakkuut sijoittuvat Honkavaaran lounaisnurkkaan

Lavajärven pohjoispuolelle ja Aittojoen itäpuolelle. Leimikkoon on

suunniteltu 15 ha avohakkuuta ja 85 ha harvennuksia. Aivan lähellä

suunniteltua hakkuualuetta kulkee Perankaan menevä retkeilyreitti.

Hossa on äärimmäisen arvokas kohde koko Kainuun matkailulle ja kaikenlaiset

hakkuut alueella ovat ristiriidassa niin luonnonsuojelun kuin ekologisen 

matkailunkin suhteen.

 

Yksi Hossan suurimmista valteista on retkeilyalueen laajuus ja monipuolisuus.

Vaikka jo toteutetut ja suunnitellut toimenpiteet sijoittuvat

boreaalisten metsien ulkopuolelle, nakertavat retkeilyalueen sisällä

tehtävät nuorempienkin metsien hakkuut alueen retkeilykäyttöä ja

viihtyisyyttä.

 

Kainuun luonnonsuojelupiiri ry vaatii metsänkäsittelytoimista luopumista

Hossan alueella nyt ja tulevaisuudessa. Jos tämä edellyttää

alueen suojelustatuksen muuttamista joko kansallispuistoksi tai

liittämällä se luonnonsuojelualueena osaksi Kalevalapuistoa,

vaadimme tämän toteuttamista ennen kuin alueen retkeily- ja luontoarvot on 

pilattu kenties lopullisesti.

 

Lisätiedot:

Johan Heino, pj, Kainuun luonnonsuojelupiiri ry, 040-511 1601, johan@aska.fi