Ajankohtaista
Hossa valittu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kansallispuistoksi
Suomussalmen Hossa on valittu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi perustettavaksi kansallispuistoksi. Samalla Kirkkonummen Porkkalalle myönnettiin luonnonsuojelualuestatus.
Valitus Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan hyväksymispäätöksestä
Kainuun luonnonsuojelupiiri hakee muutosta Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan hyväksymispäätökseen.
Vireillepano hakkuutoimenpiteiden keskeyttämiseksi Ärjänsaaressa
Kainuun luonnonsuojelupiiri ja Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys ovat laatineet Kainuun ELY-keskukselle kiireellisen vireillepanon hakkuutoimenpiteiden keskeyttämiseksi Kajaanin Ärjänsaaressa.
Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri tukee Hossan kansallispuistoaloitetta.
Suomussalmen kunta on tehnyt 5.5.2015 aloitteen Hossan kansallispuistosta. Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri tukee kunnan esitystä.
Suurpetosidosryhmäkuuleminen
Suurpetosidosryhmäkuuleminen 16.4.2015 kansalaisopiston auditorio Kajaani
Vetoomus kahden Etelä-Sotkamossa sijaitsevan valtakunnallisesti arvokkaan suovaltaisen alueen suojeluneuvotteluihin ryhtymisen puolesta
Tekemämme vetoomus on otettu myönteisesti vastaan.
Vetoomus Pesiöjärven saarten säästämiseksi hakkuilta
Kainuun piiri vetoaa metsähallitukseen Pesiöjärven saarten säästämiseksi hakkuilta
Kalasääksien matkassa
20.02.2015 klo 18:00 — 19:00 — Luontokeskus Petola,Lentua-Seura ry:n sääntömääräinen vuosikokous 2015
20.02.2015 klo 17:00 — 18:00 — Luontokeskus Petola,Lentua-Seuran vuosikokous vuonna 2015
Luonto lainassa- luontoviikko
(09.02.2015 00:00 - 15.02.2015 23:55 )Luonto lainassa- luontoviikko
(09.02.2015 00:00 - 15.02.2015 23:55 )Toimintaryhmien esittely ja suunnitteluilta
22.01.2015 klo 17:00 — 20:00Pöllöretki koko perheelle
19.02.2015 klo 19:00 — 22:00Toimintaryhmien esittely ja suunnitteluilta
22.01.2015 klo 17:00 — 20:00 — Kajaani, piiritoimistolla Vienankatu 7.,Toimintaryhmien esittely ja toiminnan suunnitteluilta