Sijainti: Pääsivu / Retket / Kevätretki Luutasuolle 24.4.2010

Kevätretki Luutasuolle 24.4.2010

Yhdistyksen perinteinen kevätretki suuntautui tänä vuonnan Lopen Luutasuolle. Alunperin tarkoitus oli tutustua Luutasuon Samon polkuun, mutta kelirikon vuoksi jouduimme tyytymään Luutasuon Pikkusamon kiertoon.

Lopen lintutorni

Aamun ensimmäinen kohteemme oli Lopen uusi lintutorni. Jäät olivat lähteneet edellisellä viikolla. Näimme mm. kuikkia, uiveloparin, sääksiä, ruskosuohaukan.

Luutasuon Samon metsää

Luutasuon Pikkusamo esitteli meille metsän ennallistamista. Tutustuimme kangasajuruoholle raivattuun aukioon ja lahopuiden lisäämiseen. Kuvassa seisomme sammaleiden peittämässä kuusikossa.

Luutasuon Samo

Sää suosi kävelijöitä. Tosin myöhemmin päivän aikana saimme kokea auringonpaisteen ja raekuurojen nopeita vaihteluita. Onneksi olimme jo silloin tekemässä lähtöä kohti kotia.

Luutasuon nuotiopaikka

Luutasuon Samon nuotiopaikka oli mainio eväspaikka. Täältä käsin oli hyvä käydä kurkkimassa varsinaista Samon polkua. Osa patikoi myös Luutalammin rantapolkua kauniista maisemista nauttien. Lammella pesi joutsenpari.